Kyllä. Kello on jo puoli tuntia yli sovitun ajan. Jälleen kerran.
Veikkaisin, että ystäväni kutsuisi itseään aikaoptimistiksi. Hän on aina kroonisesti myöhässä, ajan kuluminen, kellonajat ja sovituissa tapaamisissa pysyminen eivät stressaa häntä laisinkaan. Hän saapuu paikalle sitten, kun ehtii, koska kiirettä hän ei ainakaan pidä. Sovittu aikatauluhan on suositus, ei määräys ja tärkeisiin asioihinhan päästään vasta, kun kaikki ovat saapuneet paikalle.
Hänen aikakäsitteensä venyy kuin kuminauha. Huominen on huomenna tai jopa ylihuomenna, projektien deadlinet eivät ole kiveen kirjoitettuja. Katsellaan niitä sitten.
Tunnen kyseisen henkilön jo yli kymmenen vuoden ajalta ja vaikka moni asia onkin muuttunut, niin yksi on ja pysyy. Jos myöhästelystä hänelle huomauttaa, saa aikaiseksi riidan. Tosin hän pysyi muutaman tovin armeijansa jälkeen sovituissa kellonajoissa, kunnes arki palasi.
Itse olen taas toisella tavalla kieroon kasvanut. En ole enää varttia etuajassa joka paikassa niin kuin aiemmin, vaan olen työni myötä oppinut, että olen minuutilleen sovittuun aikaan sovitussa paikassa. Silloin välttyy toivottavasti turhalta odottelulta: seinien tuijottelulta, puhelimen räpläämiseltä tai säästä keskustelemiselta.
Olen ystäväni kanssa oppinut itselleni vieraan tavan. Soitan hänelle noin tuntia ennen tapaamista mukamas varmistaakseni ajan tai paikan. Läpinäkyvää, eikö? Näin ystävälläni on tunti aikaa herätä, kerätä luunsa ja suoriutua sovittuun paikkaan. Tosin yleensä hän käyttää siitä tunnista 55 minuuttia torkuttamiseen ja saapuu paikalle myöhässä suoraan heränneenä.
Jos teemme treffit kauppakeskukseen, olen odottelun aikana saanut hoidettua asiani ja valmis jatkamaan matkaa. Toisinaan olen yrittänyt ajatella asioita enemmän hänen kannaltaan ja ilmestyn tapaamispaikalle puoli tuntia tapaamisajan jälkeen, ei huolta, olen silti ensimmäisenä paikalla.
Muutaman kerran olen tehnyt niin, että olen parin puheluyrityksen jälkeen poistunut paikalta. Saan noin tunnin päästä vihaisen puhelun, jossa tivataan, että miksen ole sovitussa paikassa – No, minähän olin, ajallaan, sinä et.
Jokin minut saa aina sopimaan tapaamisen aikavarkaan kanssa. Paheksun toimintatapaa, mutta annan anteeksi, koska hän on ystäväni. Mikään ei siis muutu.
Mitä tällaisen aikavarkaan kanssa pitäisi tehdä? En usko, että hän myöhästyy tahallaan. Ehkä. Tai sitten kukaan ei ole vielä suuttunut myöhästelyn takia hänelle tarpeeksi. Hän ei vaan tule ajatelleeksi, että liikenteessä voi olla ruuhkaa tai parkkipaikan etsintä vie tovin, jos toisenkin. Tai sitten hän myöhästyy, koska puhuu puhelimessa.
Hänen työnsä ei ole tarkkaan aikatauluun sidottua ja hänen päivärytminsä on erilainen kuin kahdeksasta neljään työskentelevällä. Hän unohtuu aamuisin loikoilemaan ja haaveilemaan. Kannustan molempiin, kunhan niihin käytetty aika ei ole varastettu minulta pois.
Katja Kaartinen
toimittaja