Auttamistyö lepää vapaaehtoisten varassa

0
Järjestöpäällikkö Sirpa Lehtimäki kertoi SPR:n toiminnasta Ystäväntuvalla.

Suomen Punaisella Ristillä on noin 500 paikallisosastoa, joista 48 toimii Varsinais-Suomessa. Uudessakaupungissa näistä osastoista on kaksi, Uudenkaupungin ja Kalannin osastot. Toiminta lepää pitkälti vapaaehtoisten varassa. Järjestöpäällikkö Sirpa Lehtimäki SPR:n Varsinais-Suomen piiristä kävi kertomassa vapaaehtoistoiminnasta, johon tarvitaan jatkuvasti uusia ihmisiä.
– SPR näkyy parhaiten isojen katastrofien yhteydessä ja usein ei huomata, että ihan yhtä hyvin me autamme myös kotimaassa. Esimerkiksi Nälkäpäivä-keräyksen tuotosta osa käytetään Suomessa vaikkapa helpottamaan tulipalon sattuessa perheiden ensi hätää.
SPR:n katastrofirahaston hyväksi tehtävä Nälkäpäivä-keräys on yksi järjestön tunnetuimmista kampanjoista. Katastrofirahastoon kerätyistä varoista menee Lehtimäen mukaan keräyskuluihin korkeintaan 15 prosenttia ja loput käytetään nimensä mukaan katastrofien uhrien tukemiseen.
Järjestön työntekijöiden palkat ja muu toiminta rahoitetaan jäsenmaksuista, testamenteista, lahjoituksista ja kirpputoritoiminnasta saaduilla varoilla. Toimintaa rahoittavat myös EU, ministeriöt ja sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus Stea. Vapaaehtoistyöstä ei makseta korvausta.
– SPR on siitä ainutlaatuinen avustusjärjestö, että sillä on pääsy sellaisiinkin paikkoihin, joihin muut järjestöt eivät pääse, esimerkiksi katsomaan, millaisissa oloissa sotavankeja pidetään. Punainen risti tarkoittaa tunnuksena sitä, että sen alla ihmisten pitäisi voida olla ja liikkua turvassa. Valitettavasti maailma on muuttunut sillä tavalla huonommaksi, ettei tämä aina enää toteudu, Lehtimäki sanoi.
Vapaaehtoistyöhön voi osallistua kuka tahansa. Pienen, mutta tärkeän panoksen voi antaa osallistumalla kerääjänä Nälkäpäivään ja jos haluaa tehdä enemmän, voi ryhtyä vaikka ystäväksi vanhukselle.
– Kerääjät ovat tosi tärkeitä. Suomen SPR on – samoin kuin Norja – maailman huippua kenttäsairaaloiden lähettämisessä katastrofialueille. Tampereen Kalkun logistiikkakeskuksesta saadaan sairaala lähtövalmiiksi muutamassa tunnissa. Sairaalat jäävät kohdemaihin ja niihin koulutetaan henkilökunta paikallisista ihmisistä. Tämä kaikki on mahdollista siksi, että vapaaehtoiset seisovat muutaman tunnin kerrallaan punaisten lippaiden kanssa.