Uudenkaupungin autotehdas on tehnyt viime vuosina historiaa monella saralla: sinne on palkattu ennätysmäärä väkeä, rikottu kaikkien aikojen tuotantoennätyksiä ja se on kasvanut Suomen suurimmaksi tehtaaksi.
Historiallinen hetki tehtaalla koettiin myös viime vuoden lopussa, kun pääluottamusmieheksi valittiin ensimmäisen kerran nainen.
Miia Kelsey valvoo työntekijöiden etua tehtaalla vuoden 2020 loppuun asti. Kelsey kommentoi heti vaalien jälkeen Turun Sanomille, että sukupuolella ei ole tehtävän hoidon kannalta merkitystä.
Autotehtaan rekrytointikampanjassa syksyllä 2017 myös Valmet Automotive halusi työnantajana tuoda esille, että autonrakentajan hommissa sukupuolella ei ole väliä. Potentiaalisille työnhakijoille esiteltiin tuolloin eri-ikäisten naisten urapolkuja.
Sukupuolella ei ole tehdas- ja luottamushommissa väliä, mutta Kelseyn valinta kertoo silti jotakin aikojen ja työelämän muutoksista. Toivottavasti myös tasa-arvon lisääntymisestä metallialalla.
Naisten osuus tehtaan työvoimasta on nykyään jo noin kolmannes. Pääluottamusmiehen äänestys oli äärimmäisen täpärä ja kaikki kolme ehdokasta saivat yli 300 ääntä. Kelsey voitti pitkään toimineen Mauri Partasen seitsemällä äänellä.
Äänioikeutettujen määrä oli 2 099 henkilöä, ja heistä 50 prosenttia osallistui vaaliin. Vertailun vuoksi: vuonna 2014 luottamusmiesäänestykseen osallistui 483 autonrakentajaa, ja äänestysaktiivisuus oli 72,4 prosenttia.
Laimeahko äänestysinto kertoo varmasti siitä, että tehtaalla on paljon uutta väkeä ja sitoutuminen työpaikkaan heikompaa kuin takavuosina on totuttu. Toki kiinnostus yhteiskunnalliseen vaikuttaminen vaaleissa on muutoinkin vähentynyt.
Kelseyn edeltäjä Mauri Partanen sai tehtävässään kokea niin taantuman kuin tuotannon valtavan kasvun ajat. Tekemistä ja neuvoteltavia asioita riittää myös uudella pääluottamusmiehellä, sillä muutoksen vauhti on nopeaa ja toimialan haasteet valtavia.
Sukupuolella ei ole tehdas- ja luottamushommissa väliä.