Kohtuus kaikessa – lupauksissakin

0

Vuoden vaihtuessa on tapana tehdä lupauksia. Niillä tavoitellaan sujuvampaa arkea sekä parempaa terveyttä ja elämää.

Karkkilakko, tipaton tammikuu, somepaasto, liikunnan lisääminen ja säännöllisen elämänrytmin tavoitteleminen ovat sijoituksia omaan hyvinvointiin.

Lupauksia tehdään itselle, mutta ne vaikuttavat muihinkin. Esimerkiksi lapsiperheissä päätökset nukkumaanmenon aikaistamisesta heijastuvat paitsi perheiden myös koulujen arkeen.

Huhtikuussa Suomessa käydään eduskuntavaalit, ja tulevat kuukaudet ovat lupausten kulta-aikaa. Poliitikoilta tivataan kantaa koulutukseen, yritystukien ja perhevapaiden uudistamiseen, ilmastonmuutoksen torjumiseen, maahanmuuttoon, vanhusten, eläkeläisten ja lasten hyvinvointiin ja moniin muihin asioihin.

Lupauksissa, kuten muutoinkin elämässä, kohtuus on valttia olipa sitten kysymys kansanedustajaksi pyrkivästä ehdokkaasta, puolueesta tai yksityisen henkilön elämäntapojen uudistamisesta.

Tyhjien lupausten sijaan ehdokkailta kaivataan konkreettisia ehdotuksia, uudenlaisia ratkaisuja, tulevaisuuteen suuntautuvaa asennetta, avoimuutta ja rohkeutta olla miellyttämättä kaikkia.

Puolueiden ja ehdokkaiden pitää huolehtia erityisesti siitä, että viime vuosina varsin suosituksi tulleen nukkuvien puolueen kannatus saataisiin jyrkkään laskuun. Presidentti Sauli Niinistö toi esille asian uuden vuoden puheessaan muistuttamalla suomalaisen demokratian merkityksestä.

Tärkeä oli myös presidentin viesti ilmastonmuutokseen torjumisesta. Se on ajankohtainen päättäjille, sellaiseksi aikoville sekä ihan meille jokaiselle. Meidän on kyettävä uudestaan määrittelemään, mistä koostuu se hyvä, jota tavoittelemme, Niinistö muotoili.

Jostakin pitää ehkä luopua ja tinkiä, ja asioita pitää tehdä eri tavalla kuin ennen, mutta samalla tilalle voi tulla jotakin uutta.

Tulevat kuukaudet ovat lupausten kulta-aikaa.