Järven tai meren jäälle ei vielä kannata mennä hiihtämään, mutta muuten Uudenkaupungin ladut ovat hyvässä kunnossa. Vielä reilu viikko sitten tilanne oli toinen, kun rimpuilin pitkin Saarniston pururadan jäistä latua.
Vaikka alla oli niin sanotut pitopohjasukset, ei pitoa ollut nimeksikään. Alamäissä kyllä riitti vauhtia niin, että hirvitti. Noin kymmenen kuukauden tauon jälkeen luottamus omiin taitoihin ei ollut järin korkealla, joten tyydyin auraamaan pienimpiäkin alamäkiä. Alhaalla piti aina vilkuilla ympärilleen, että eihän kukaan nähnyt.
Yhden kukkulan päällä odotin kaikessa rauhassa, että ladun risteävää kulkuväylää kävellyt mies ohitti paikan. Hänellä oli kuulokkeet korvillaan, eikä hän näyttänyt katselevan ympärilleen, joten olisin todennäköisesti laskenut päin. Vauhtia en nimittäin olisi saanut pysäytettyä millään.
Jalanjälkiä näkyi laduillakin jonkin verran, mutta ainakaan minun etenemistäni ne eivät haitanneet. Silti toivoisin, että lenkkeilijät malttaisivat pysyä poissa hiihtobaanoilta tämän lyhyen hetken ajan, kun hiihtäminen on mahdollista. Ainakin Santtiossa vaihtoehtoisia liikuntareittejä löytyy.
Todennäköisesti jo viimeistään parin kuukauden kuluttua hiihtokelit ovat takana ja uutta kautta pitää odotella seuraavalle tammikuulle. En nimittäin muista, milloin viimeksi olisin päässyt ulos hiihtämään ennen joulua.
Hiihtäminen on aina ollut suosikkiliikuntamuotoni. Harmi vain, että kunto on muuten päässyt repsahtamaan, joten ensimmäiset pari, kolme hiihtokertaa tuntuvat tuskaisilta.
Ja vielä tuskaisemmalta tuntuu yleensä seuraavana päivänä, kun olemattomat lihakset ilmoittavat olemassaolostaan. Pikku hiljaa sitä kuitenkin taas tottuu hiihtoon ja yleensä hieman ennen lumien sulamista muistaa, miksi oikeasti pitää lajista.
Minusta parasta hiihtämisessä on liikkua kaikessa rauhassa maiseman vaihtuessa. Olisin onnellinen, jos en näkisi yhtään toista hiihtäjää tai muuta liikkujaa ja voisin kiertää vain yhden pitkän lenkin.
Uudessakaupungissa se ei ole mahdollista, sillä yleensä lyhyestä, lumisesta talvesta otetaan kaikki irti. Samaa muutaman kilometrin lenkkiä kiertää todennäköisesti moni muukin, joita saa sitten väistellä. Tai ehkä he ennemminkin väistävät ohittaessaan minut.
Ennen en ymmärtänyt tasamaan hiihtäjiä ollenkaan, sillä pitäähän sitä aina välillä kavuta mäen päälle, jotta pääsee alas. Tästä ajatuksesta olen kuitenkin iän ja painon noustessa sekä kunnon laskiessa tinkinyt. Ymmärrän nyt oikein hyvin, miksi esimerkiksi merellä hiihtäminen on hienoa.
Merelle ei ole vielä mitään asiaa, mutta onneksi hyviä latuja löytyy muuten. Erityiskiitokset Vakka-Suomen Ladulle golfkentän ladusta.
Nautitaan laduista, kun se vielä on mahdollista. Ja annetaan muidenkin nauttia talvikeleistä ilman laturaivoa.
Risto-Matti Kärki
tuottaja