Tavallinen pilvinen tammikuun keskiviikko. Aurinko ei paistanut eilen eikä se paista tänään. Taas saa vetää tupla-annoksen D-vitamiinia ja sinkit päälle, että järki juoksee edes vähän. Hiekoitusauto ei ole ajanut tämän kujan kautta. Tänäänkään. Naapuri on selvästi ulkoiluttanut koiraansa postilaatikon juureen. Ihan keltainen. Taas on jaettu väärää postia laatikkoon. No laskut on sentään osattu jakaa oikeaan osoitteeseen. Pysäytetäänkin tilanne tähän kohtaan!
Tilastokeskuksen sivuilla on peräti sadan kohdan kokonaisuus, johon on luetteloitu se kaikki, jossa Suomi on maailman terävintä kärkeä. Suomi on noiden tietojen valossa mm. maailman vakain ja vapain maa. Suomi on myös mm. onnellisin maa. Jopa ilma, jota hengitämme, on maailman puhtainta.
Toki löytyy parannettava eikä erinomaisuuteen pidä tuudittautua, mutta tulos on äärimmäisen kova. Luulisi, että kulkisimme ympäriinsä rallatellen kaiket päivät. Emmekä surisi, että kohtahan tämä kuitenkin loppuu. Varmaan Ruotsi menee ohi joka asiassa ja sitten kohta Virokin.
Se, että voin tässä suupielet alaspäin valitella arjen pikkumurheita, on täysin etuoikeutettua ja osa onnellisuutta. Joissain maissa mielipiteen ilmaisu, vapaana kulkeminen yksin ja varsinkaan naisena, ei olisi ollenkaan mahdollista. Terveydenhuolto, koulutus, pitkä elinajanodote. Täysin ulottumattomissa.
Kissa on tyytyväinen, kun sen kipossa on annos ruokaa. Siinä se silmät sirrillään putsaa huolellisesti ensin turkkinsa ja sitten takapäänsä. Nukahtaa ja nukkuu sikeästi kunnes menee taas kipolle ja koko show alkaa taas alusta. Ei tässä kannata ketään kehottaa käymään kipolla ja putsaamaan takapäätään koko päivää, mutta jotain oppimista tuossa kissankin elämässä on. Täytyy opetella kehräämään.
Tilastojen mukaan raamit ovat suhteellisen vahvassa kunnossa. Voisiko sitä olla tavalliseen arkeenkin tyytyväinen, jos ei siinä ole sen suurempaa murhetta juuri sillä hetkellä. Voisiko lopetella sitku-sanomisia ja toteuttaa haaveita vähän enemmän heti. En usko, että kukaan tulee rankaisemaan. Ollaan viisaita ja pidetään hyvää huolta huomisesta, mutta ei viitsitä unohtaa tätäkään päivää.
Maailman onnellisin postinhakija menee laatikolle hyräillen, ihastelee kauniin auringonkeltaista lumipenkkaa ja varoo kaatumasta liukkaalle tielle. Kohta on kevät ja sitten jo juhannuskin. Kun ei nyt vaan samanlaista rutikuivaa kesää tulisi kuin viimeksi.
Taina Pärkö-Luotonen
viestintäpäällikkö