Rekka, kaksi henkilöautoa ja pakettiauto kolaroivat Kalannintiellä Uudessakaupungissa keskiviikkona iltapäivällä kello 14:n jälkeen.
Henkilöautoa kuljettanut uusikaupunkilainen nainen ajoi Laitilan suuntaan tarkoituksenaan kääntyä vasemmalle Isomäenpolulle ja hän oli laittanut vilkun päälle sekä hiljentänyt vauhtiaan. Nainen oli jo osittain ehtinyt kääntyä, kun hänen takaansa tullut turkulaismiehen kuljettama rekka törmäsi hänen autonsa perään siten, että naisen kuljettama auto alkoi heittelehtiä.
Vastakkaisesta suunnasta henkilöautoa kuljettanut uusikaupunkilaismies ehti väistää heittelehtivää henkilöautoa ja ajautui vastakkaisen kaistan yli ojaan.
Uusikaupunkilaismiehen takana pakettiautoa kuljettanut uusikaupunkilaismies yritti väistää heittelehtivää henkilöautoa ajosuunnassaan oikealle, mutta henkilöauto törmäsi pakettiauton vasempaan takakulmaan.
Pakettiautoa kuljettanut mies loukkasi hieman itseään ja hänet kuljetettiin sairaalaan tutkimuksiin.
Rekan kuljettaja kertoi havainneensa kääntyvän auton, mutta tien liukkaudesta johtuen ei saanut yhdistelmää pysähtymään ajoissa vaan törmäsi henkilöauton takaosaan. Autoihin tuli vaurioita rytäkässä.