Maija Karala
Talvi on ollut ainakin tähän saakka leuto. Täällä talvehtiville linnuille se on helpotus, vaikka lumi tekeekin ne riippuvaisiksi ruokintapaikoista. Kummallista kyllä, helppo talvi täällä voi koitua kuolemaksi kauas Afrikkaan muuttaneille kirjosiepoille.
Kirjosieppojen ja talitiaisten välillä käydään joskus raakaakin kilpailua. Molemmat lajit pesivät samanlaisissa koloissa ja pöntöissä, ja ruokkivat poikasiaan mieluiten mehevillä perhostoukilla. Niinpä ne käyvät keväisin raivokasta kiistaa parhaista pesäpaikoista hyvien toukanpyyntimaiden äärellä.
Asiaa ei auta se, että kirjosiepot pyrkivät hyötymään talitiaisten paremmasta paikallistuntemuksesta. Ne yrittävät valloittaa juuri ne samat pöntöt, jotka ovat talitinttien keskuudessa suosittuja.
Näitä taisteluita pääsee usein todistamaan pihapiirin linnunpönttöjen ääressä. Linnut voivat jopa kieriä maassa hakaten toisiaan nokallaan. Tiaiset ja siepot voivat olla ihmisten mielestä pieniä, mutta omasta mielestään ne ovat ilmeisesti täysiverisiä dinosauruksia!
Siepon ja tintin välillä on oleellinen ero: toinen laji muuttaa talveksi etelään, toinen ei. Kun talvi on leuto, talitiaisia selviää hengissä enemmän kuin kovina pakkastalvina. Aikaisina keväinä ne aloittavat pesimäpuuhat etuajassa, sillä silloin myös parhaat toukka-ajat ovat varhain. Sen sijaan kirjosieppo Afrikassa ei tiedä Suomen kevään etenemisestä mitään ja saapuu kun ehtii.
Hollantilaistutkijat osoittivat, että leuto talvi ja aikainen kevät koituu Hollannissa jopa joka kymmenennen kirjosieppokoiraan kohtaloksi. Ne saapuvat myöhässä ja tunkevat nokkansa pönttöihin ja koloihin, jotka talitiaispari on jo varannut – rakentanut niihin pesänsä ja ehkä muninutkin. Tällaiseen kodinvaltaukseen tiaiset reagoivat ärhäkästi. Usein käykin niin, että pönttöön tai maahan sen alle jää kuollut kirjosieppo.
Lintuatlaksen mukaan Suomen kirjosieppojen paripäärä on puolisen miljoonaa. Jos täälläkin joka kymmenes koiras menettää tiettyinä keväinä henkensä talitiaisen nokasta, se tarkoittaa kymmeniä tuhansia sieppoja.
Tämä on yksi monista tavoista, joilla vuodenaikojen muuttuminen saa luonnon tarkkaan viritetyt mekanismit heittämään häränpyllyä.
Linnut voivat jopa kieriä maassa hakaten toisiaan nokallaan.
Juttu löytyy kokonaisuudessaan myös 17.1.2019 julkaistusta lehdestä