Talven vaihtelevat säät tekevät mm. pihoista ja jalkakäytävistä erittäin liukkaita. Suomessa tapahtuu talven aikana ulkona noin 50 000 liukastumistapaturmaa. Niistä aiheutuu VTT:n arvion mukaan 2,4 miljardin euron kustannukset. Eniten liukastuvat alle 30-vuotiaat, sairaanhoitoa tarvitsevat eniten 50–60-vuotiaat ja lonkkamurtuman riski kasvaa yli 70-vuotiaana.
Uusikaupunki sai lahjoituksena kiinteistön kaupungin keskustasta. Ehtona oli, että kiinteistökaupasta saadut varat on osoitettava vanhusten liikunta- tai kulttuuritoimintaan. Kaupungilla on nyt 180 000 euroa käytettävänään uusikaupunkilaisten ikäihmisten hyväksi. Ensimmäiseksi kaikki kotona asuvat, 70 vuotta täyttäneet kaupunkilaiset saavat 20 euron osto-osoituksen liukuesteiden, nastalenkkareiden tai kenkien nastoituksen hankintaan.
Tänä vuonna Uudessakaupungissa on 70 vuotta täyttäneitä kaupunkilaisia 3 390 ja he kaikki saavat ostosetelin. Seteli on voimassa tämän vuoden loppuun.
Säännöllinen liikunta auttaa säilyttämään toimintakyvyn ja ehkäisemään kaatumisia. Myös iäkkäänä on tärkeää harjoittaa lihaskuntoa ja tasapainoa kehittävää liikuntaa. Talviaikaa vähemmän liikkuvat ikäihmiset arkailevat liikkua ulkona ja uhkaavat jäädä kokonaan sisälle pelätessään kaatumista. Liukuesteet rauhoittavat osaltaan pelkoa ja kannustavat näin liikkumaan.