Viime päivät moni suomalainen on saanut pyöritellä päätään ja kysyä, ”joko taas”. Tarkoitan tietenkin vanhustenhuollossa esiin nousseita laiminlyöntejä. Niin sosiaalinen media kuin perinteinenkin on täyttynyt vihasta ja surusta, mutta samalla poliitikko toisensa jälkeen on rientänyt kertomaan, että ”kyllä me, mutta kun nuo toiset ei”.
Todellisuudessa tämäkin asia on ollut tiedossa jo 10 vuotta, ylikin, ja sinä aikana hallituksessa ovat olleet käytännössä kaikki eduskunnassa olevat puolueet, Harkimon ja Väyrysen uusia puolueita lukuun ottamatta. Syyttelijät ja selittelijät ovat vaihtuneet vuosien saatossa, mutta asiaa ei ole saatu korjatuksi.
Eräskin poliitikko kertoi Facebook-keskustelussa, että hän teki jo viisi vuotta sitten kirjallisen kysymyksen aiheesta, mutta se ei johtanut mihinkään. Loppuun hän vielä lisäsi, että on tehnyt voitavansa. Viisi vuotta sitten tehty kirjallinen kysymyskö on hallituspuoleen kansanedustajalta kaikki voitava asian eteen? Tekopyhää, sanoisivat monet ja niin sanon minäkin.
Vaalit lähestyvät ja tämä aihe on yhdessä ilmastonmuutoksen kanssa akuutti ja välittömiä toimenpiteitä vaativa asia. Meillä äänestäjillä on nyt mahdollisuus vaikuttaa. Edelliset vaalit olivat ehkä poliitikoillekin sosiaalisen median harjoittelua, mutta nyt voimme vaatimalla vaatia vastauksia siihen, mitä kukin heistä pitää tärkeänä ja mitä ei.
Voimme ottaa kuvia, videoita ja lausuntoja, jotka varmasti poliitikot löytävät edestään, jos lupailevat liikoja. Poliitikkojen vakiovastaus on, että pistetään työryhmä pohtimaan asiaa ja katsotaan sitten. Työryhmän raportti tulee ehkä kolmen vuoden kuluttua ja kulloinenkin hallitus saa asiaan ehkä kannan siitä vuoden tai parin päästä.
Tämä ei hyödytä ongelman ytimessä eläviä pätkääkään. Aliravittu vanhus ei tule ravituksi sillä, että työryhmä miettii asiaa vaan sillä, että hän saa ravintoa ja huolenpitoa. Sitä minkä pitäisi olla itsestään selvyys. Tämä asia vaatii tekoja niin päättäjiltä, palvelun tilaajilta kuin palvelun tuottajilta.
Vielä yksi itseäni suuresti häirinnyt seikka on päättäjien käyttämä kieli. Ihmisistä puhuttaessa on suorastaan etovaa puhua haasteista ja haasteisiin vastaamisesta. He ovat ihmisiä, eivät haasteita. Puhumme sitten syrjäytyneistä, köyhyydessä elävistä tai nyt esillä olevista laiminlyödyistä vanhuksista, on kyse aina ihmisistä. Nälissään sängyssä makaavan vanhuksen hoitaminen ei ole haasteisiin vastaamista vaan vähintä mitä on pystyttävä tekemään, maksoi mitä maksoi.
Pete Poskiparta
kirjoittaja on ulkouusikaupunkilainen viihdetaiteilija ja mentalisti