Uskon vakaasti, että kaikissa meissä asuu pieni Sulo Vilén. Tuo legendaarisen Tankki Täyteen -sarjan villapipoinen edullisten ostosten karikatyyri olikin ehkä todellisuudessa vain ämpärijonossa patsastelevan milleniaalin esiaste.
Vileeni minä olen itsekin, vaikka lähtökohtaisesti kannatan tietenkin lähiä, luomua, pientuottajaa ja kivijalkaa. Vaan annas olla, kun silmiini osuu sopivan alhaiseksi hinnoiteltuna jotain, mitä saattaisin mahdollisesti tarvita. Kyllä unohtuu kuulkaa luomut ja kivijalat.
Joulun alla eteeni osui verkkokaupan talvikenkämainos. Nilkkureissa oli passelin punainen pinta, lämmin karvavuori ja kumipohja, ja hintaakin oli vain muutama kymppi. Parilla klikkauksella kenkäpari olikin jo ostoskorissa ja seuraavassa hetkessä matkalla lähipostiini.
Jalkineet toimitettiin ennätysajassa ja ne istuivat koipiini kuin hansikkaat. Pari viikkoa ehdin kuljeskella tyytyväisenä uusissa lämpimissä nilkkureissani, kun huomasin, että toisesta kengästä alkoi irrota pohja. Tuosta vain, ihan tuliterästä kengästä!
Niinpä näpyttelin verkkokauppaan reklamaation. Kuvasin lärpöttävää kengänpohjaa edestä ja takaa, liitin mukaan ostokuitit ja tiedustelin, miten kyseisessä tilanteessa tulisi edetä.
Vastaus tuli jo muutaman tunnin sisällä. Saamaani maanantaikappaletta pahoiteltiin kovin ja minulle luvattiin lähettää uusi pari rikkoutuneen tilalle. Väärinkäytösten välttämiseksi minun tulisi kuitenkin ensin tuhota kenkäparini ja lähettää heille kuva käyttökelvottomista kengistä.
Tämä siksi, että näin säästyttäisiin viallisen parin edestakaiselta lähettelyltä ja saisin korvaavat nilkkurit nopeammin.
Siinä minä sitten saksin lähes käyttämättömän kenkäparini pieniksi päreiksi keittiön lattialla. Kun jäljellä oli vain kasa keinonahan suikaleita, karvaa ja irralliset pohjat, kuvasin jäljellä olevan röykkiön ja lähetin kuvan asiakaspalveluun. Tunsin itseni typeräksi.
Iloinen kiitosviesti pamahti postilaatikkooni saman tien, ja uutuuttaan kiiltävä kenkäpari pahoittelujen ja suklaapatukan kera odotti noutamistaan jo parissa päivässä.
Kahdessa viikossa uusistakin nilkkureista alkoi pohja irvistää, eikä kulunut kuin hetki, kun toisen kengän pohja oli jo lähes kokonaan irti. Tuskastuneena lähetin verkkokauppaan toisen reklamaation, jossa ilmoitin, etten halunnut enää uutta paria saati tuhota nykyistä, mutta suosittelin heitä vetämään kyseiset kengät pois myynnistä. Paluupostina sain takaisin puolet kenkien hinnasta ja alennuskoodin seuraavaa ostokertaa varten.
Kaiken tämän selvittämisen ja kenkien silppuamisen päätteeksi minulla on siis vähemmän rahaa ja huono omatunto, muttei edelleenkään tarvitsemiani talvikenkiä. Seuraavaksi marssin suutarille. Jospa kivijalan kannattaminen edes tässä vaiheessa tuottaisi minulle lopulta käyttökelpoiset kengät.
Täytyy toivoa, että sisäinen Vileenini ensi kerralla jo muistaa äidin ohjeen siitä, ettei köyhällä ole varaa ostaa halpaa.
Päivi Sappinen
sisällöntuottaja