Kuvittele istuvasi pienellä puomilla noin sadan metrin korkeudessa ja päästä sitten irti. Noin 80–130 metriä pitkän vauhtimäen päässä vauhtia on jo lähes 100 kilometriä tunnissa ja sen jälkeen nouset ilmaan.
Ilmalennon aikana nopeus vain kasvaa. Hyppy laskeutuu mäestä riippuen 100–250 metrin päähän ja silloin pitäisi vielä pysyä pystyssä. Toki jalassa olevat sukset helpottavat lentoa ja alastuloa.
Ei kuulosta kovinkaan järkevältä, mutta tällaista touhua on harrastettu jo yli 150 vuotta. Ensimmäinen kirjattu maailmanennätys mäkihypyssä on vuodelta 1868, jolloin norjalainen Sondre Norheim hyppäsi 19 metriä. Silloin nopeuksia ei vielä mitattu, mutta tuskinpa ihan yhtä vauhdikkaasta lajista oli kyse.
Suomessa mäkihyppy nousi kansan suosioon viimeistään 1950-luvulla, jolloin hyppääjämme tai mäenlaskijat, kuten silloin vielä puhuttiin, alkoivat menestyä norjalaisten keksimässä lajissa. Jättisuosioon laji nousi 1980-luvulla erään jyväskyläläisen nuorukaisen ansiosta.
Oslon hernerokkasumu on toistunut selostajien puheissa näihin päiviin saakka. Erityisesti Hannu-Pekka ”Hoopi” Hänninen äityi välillä muistelemaan Matti Nykäsen ensimmäistä urotekoa vielä yli 30 vuotta tapahtumien jälkeen. Nykäsen nousu suoraan junioreiden mestarista aikuisten sarjan voittajaksi on vahvasti mielessä, vaikka se tapahtui yli vuosi ennen syntymääni.
Nykänen on mielestäni maailman kautta aikojen paras mäkihyppääjä, vaikka omat muistikuvat hänen hypyistään ovat hataria. Paljon paremmin muistan Toni Niemisen hypyt Albertvillessä vuonna 1992.
Nykänen nousi maailman tietoisuuteen Oslon sumussa, mutta valitettavan moni muistaa hänet aivan toisenlaisesta sumusta. Nykäsen ryyppyreissuja salattiin hänen aktiivivuosinaan, eikä siinä aina onnistuttu. Nykyisen sosiaalisen median aikana koko kansan sankarista olisi kirjoitettu paljon rankemmin.
Nykäsen lisäksi ainakin Janne Ahonen, Harri Olli, Andreas Goldberger ja Lars Bystöl ovat käyttäneet erilaisia päihteitä hyppyuransa aikana. Kaikki heistä ovat vähintään yhden arvokisamitalin voittaneita.
Ahonen myönsi kirjassaan, että oli edellisenä iltana kitannut 24 olutta yhdessä Risto Jussilaisen kanssa, kun seuraavana päivänä piti hypätä Planican lentomäestä. 240 metrin hyppy päätyi kaatumiseen ja loukkaantumiseen.
Monelle meistä jo sängystä ylös nouseminen tuottaa vaikeuksia krapulassa, mutta Ahonen päätti sen sijaan kiivetä hyppytorniin.
En kannata urheilun ja päihteiden yhdistämistä, mutta tavallaan ymmärrän, että joidenkin on pakko nollata urheilusuoritus ja julkisuus jollain muulla keinoilla. Kun tarkemmin ajattelee koko lajia, ei siinä ole mitään järkeä. Moni ei suostuisi edes kiipeämään hyppytorniin.
Ehkä juuri siinä piilee lajin suosio. Minusta ei tuohon ole, mutta nuo mäkikotkat altistavat itsensä vaaralle joka talvi.
Risto-Matti Kärki
tuottaja