Tänään vietetään kansainvälistä ystävänpäivää, joka on saanut Suomessakin vahvan jalansijan. Hyvä niin, sillä päivä nostaa positiivisella tavalla esille ystävyyden merkitystä jokaisen elämässä. Niin iloinen päivä kuin tämä onkin se saattaa nostaa pintaan myös ikäviä tunteita: kaikilla ei ole läheisiä ja ystäviä, jotka tänään muistavat viesteillä ja soitoilla.
Yksinäisyys ei ole vain yksilöä vaan koko yhteiskuntaa koetteleva ongelma. Yksinäisyydestä puhutaan jo yhtenä kansantautina.
Yksinäisyyttä hävetään, vähätellään ja siitä myös vaietaan. Moni ajattelee, että se on itsestä kiinni, jos ei ole ystäviä ympärillä.
Yksinäisyystutkija, professori Niina Junttila on puhunut viime vuosina lukuisissa medioissa siitä, miten voisimme olla parempia läheisiä toisillemme.
Yksinäisyyden tunnistaminen omassa lähipiirissäkin voi olla vaikeaa, sillä se ei näy välttämättä ulospäin. Tutkija kertoi Ylen haastattelussa viime kesänä tästä hyvän esimerkin. Hän kertoi haastatelleensa yksinhuoltajaäitejä ja -isiä lasten yksinäisyydestä, mutta puhe olikin kääntynyt vanhempien yksinäisyyteen.
Maailma on täynnä yhteydenpitoa ja vuorovaikutusta edistäviä teknologisia sovelluksia, mutta ne eivät korvaa silmiin katsomista ja kasvokkain käytyjä keskusteluja.
Ystävän puutteesta kärsivät niin nuoret, työikäiset kuin vanhatkin. Paras lääke yksinäisyyteen on toinen ihminen.
Uudessakaupungissa on monenlaisia harrastusryhmiä, mutta kynnys lähteä niihin on usein korkea. Erilaiset matalan kynnyksen kohtaamispaikat ovat tervetulleita, ja myös vapaaehtoisten ystävätoiminnalle on tilausta. Helmikuussa Uudessakaupungissa alkaa koulutus, jossa voi kouluttautua iäkkään ulkoiluystäväksi.
Ystävyys ei ole itsestään selvää, ja sitä kannattaa vaalia. Tänään ystävyydelle kannattaa varata edes sen verran aikaa, että ehtii kysymään kuulumiset ja sanomaan ”kiitos, että olet olemassa”.
Yksinäisyydestä puhutaan jo yhtenä kansantautina.