Haasta itsesi

0

Kirjastoammattilaisten kehittämä Helmet-lukuhaaste sai alkunsa vuonna 2015, ja pyörähti siis tämän vuoden alussa käyntiin jo viidennen kerran. Leikkimielinen, koko vuoden kestävä lukuhaaste innostaa lukemaan viisikymmentä erilaista kirjaa vuoden aikana.

Luettavat kirjat valitaan annettujen vihjeiden mukaan, kuten esimerkiksi että kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä, kirja kertoo paikasta jossa olet käynyt, tai että kyseinen kirja on kielletty jossain päin maailmaa.

Lukuhaasteen ovat koonneet kirjastoalan ammattilaiset, mutta myös lukuhaasteeseen aiemmin osallistuneet ovat saaneet antaa omia ehdotuksiaan. Tavoitteena on, että niin uusilla kuin vanhoilla osallistujilla olisi hauskaa haasteen parissa läpi vuoden.

Haasteeseen liittyy myös oma facebook-ryhmä. Ryhmään liittymällä voi vinkata muille vihjeisiin sopivista kirjoista, kertoa omista lukukokemuksistaan tai kysyä kirjasuosituksia. Liityin itse kyseiseen ryhmään pari päivää sitten. Nyt minulla onkin jo pitkä lista kiinnostavilta vaikuttavia kirjoja, joita tuskin itse olisin katsonut kirjastossa sillä silmällä. Vinkkien antajat ovat ihan tavallisia, lukemisesta innostuneita suomalaisia. Ryhmän säännöissä todetaan, että jokaisen mielipidettä pitää kunnioittaa ja kaikenlainen henkilökohtainen arvostelu on kielletty. Ja ainakin vielä toistaiseksi ryhmässä keskustellaan vain kirjoista.

Lukuhaasteen hyvän menestyksen innoittamana aloitettiin viime vuonna Helmet-musahaaste ja tänä vuonna Helmet-pelihaaste sekä Helmet-elokuvahaaste. Eli lukemisen lisäksi haasteiden avulla innostetaan ihmisiä tutustumaan elokuviin, musiikkiin ja peleihin. Esimerkiksi musahaastelistalta löytyy lukuhaasteen tavoin tehtäviä, missä pitää kuunnella säkkipillimusiikkia, doom-musiikkia ja musikaalimusiikkia. Myös alle 10-vuotias saa ehdottaa sinulle kuunneltavaa ja jotkut kuunneltavat levyt on valittava vain niiden ulkoasun mukaan ja niin edelleen.

Itselle tuli mieleen, että musahaaste voisi olla hauska myös porukalla suoritettuna. Jokainen saisi listalta tehtävän tai pari ja lopputuloksia voisi kuunnella ja ruotia hieman levyraadin tapaan.

Haasteiden tavoitteena on laajentaa ihmisten kokemuspiiriä. Innostaa ihmisiä hauskalla tavalla tutustumaan itselle hieman vieraampaan kulttuuriin tai genreen. Jokaista haastetta varten on luotu oma facebook-ryhmä aiheeseen liittyviä keskusteluja varten. Esimerkiksi Helmet-musahaasteen facebook -ryhmässä oli eilen jo tuhat jäsentä, joten varmasti keskustelu musiikista ja hyvin erilaisista musiikin tyylilajeista käy varmasti jo kuumana.

Itse yritin joskus takavuosina lukea lukuhaasteen läpi, mutta pääsin viidenkymmenen kirjan sijasta noin kahteenkymmeneen. Löysin kuitenkin haastelistan avulla monta hienoa kirjaa, jotka olisin muuten saattanut ohittaa.

Rohkenisinkohan tämän vuoden aikana haastamaan itseni uusien musiikkikokemusten pariin?

Maija Ala-Jääski
toimittaja