Työpaikan hakeminen on monille tuttua hommaa, mutta harvalla on kokemusta työntekijän valitsemisessa.
Kansanedustajaksi hakee Varsinais-Suomesta 191 henkilöä. Heistä Arkadianmäelle pääsee 17.
Kansa päättää kenestä tulee heidän äänitorvensa neljän vuoden ajaksi. Työnantajia eli äänioikeutettuja on Varsinais-Suomessa lähes 40 000.
Jos olet 18 vuotta täyttänyt Suomen kansalainen, voit vaikuttaa siihen, kuka päättää vanhuspalvelujen hoitajamitoituksista, perhevapaan uudistamisesta, lapsilisistä, eläkkeistä, veroista ja monista muista arkeemme vaikuttavista asioista.
Tärkein tehtävä eduskunnassa on lakien säätäminen. Se on usein varsin hidasta puuhaa, kuten pitkään valmistellusta sote-laista olemme saaneet havaita.
Kärsivällisyys onkin yksi kansanedustajan tehtävässä vaadittavista ominaisuuksista. On hyväksyttävä, että asiat eivät etene heti eivätkä välttämättä kuten itse haluaisi.
Politiikan tutkijana pitkään toiminut asiantuntija Erkka Railo totesi vaaliliitteessämme (US 26.3.), että tutkimusten mukaan suurin syy äänestämättä jättämiseen on sopivan ehdokkaan puuttuminen. Uudessakaupungissa noin joka kolmas äänestäjä nukkui viime eduskuntavaaleissa.
Varsinais-Suomessa suurin osa niin äänestäjistä kuin ehdokkaistakin asuu Turussa ja sen ympäristökunnissa. Onneksi ehdokkaita on jalkautunut viime aikoina runsaasti myös Vakka-Suomeen ja Uuteenkaupunkiin.
Vakkasuomalaisista ehdokkaista parhaimmat läpimenon mahdollisuudet ovat demarien Jaana Vasamalla. Uusikaupunkilainen Tuglas-seuran toiminnanjohtaja on ehdolla eduskuntavaaleissa nyt toisen kerran.
Neljä vuotta sitten hän sai 2172 ääntä, mikä oli hyvä, mutta ei riittävä äänisaalis. Näihin vaaleihin sosiaalidemokraatit ovat lähteneet gallupien mukaan nousukiidossa, mikä saattaa vahvistaa Vasaman asemia.
Arkadianmäellä on ollut viimeksi uusikaupunkilainen kansanedustaja parikymmentä vuotta sitten. Viimeisin oli Helena Vartiainen (sd), joka valittiin eduskuntaan varasijalta vuonna 1996, kun Pertti Paasio valittiin Euroopan parlamenttiin.
Uusikaupunkilaiseksi itsensä mieltää vahvasti myös Lokalahdelta lähtöisin oleva kokoomuksen konkaripoliitikko Ilkka Kanerva. Hänet valittiin eduskuntaan vuonna 1975 ja on Suomen pitkäaikaisin kansanedustaja.
Näissä vaaleissa vakkasuomalaisittain suurin yllätys oli, että keskustan vahvalta alueelta Laitilasta ei löytynyt listalle omaa ehdokasta. Näin ei ole tapahtunut kuin kerran aikaisemmin eduskuntavaalien satavuotisessa historiassa, ja sekin oli ensimmäisissä vuoden 1919 vaaleissa.
Vaalien ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona. Vielä on hyvin aikaa tutustua ehdokkaiden mielipiteisiin. Se onnistuu muun Uudenkaupungin Sanomien verkkosivuilta löytyvästä vaalikoneesta.
Kalannissa lauantaina 6. huhtikuuta järjestettävässä Suuressa Vaaliriehassa on mahdollisuus tavata ehdokkaita kasvokkain. Tule ja tee ehdokkaille tiukkoja kysymyksiä. Toimitukseen voi lähettää etukäteen kysymyksiä osoitteeseen toimitus@uudenkaupunginsanomat.fi
Eija Eskola-Buri
päätoimittaja