Talous plussalla, edessä tiukat ajat

0

Uusikaupunkilaiset voivat iloita siitä, että heidän kotikaupunkinsa teki viime vuonna positiivisen tuloksen. Tilinpäätös näyttää 2,9 miljoonaa euroa ylijäämää ja verotulotkin kasvoivat toisin kuin monissa muissa kunnissa.

Tulos on valopilkku Suomen kuntien joukossa. Kuntaliiton helmikuussa julkistamien tilinpäätösarvioiden mukaan 196 kuntaa eli kaksi kolmasosaa kunnista teki viime vuonna negatiivisen tuloksen. Pakkaselle menneiden kuntien määrä kasvoi rajusti, sillä vuotta aiemmin talous painui miinukselle vain 55 kunnassa.

Uudessakaupungissa tulos oli positiivinen jo neljännen kerran peräkkäin. Työllisyysasteen hyvä kehitys näkyy, vaikka väkiluvun kasvussa ei olekaan edetty toivotulla tavalla.

Positiivinen tulos ei ole itsestään selvää. Talousjohtaja Anne Takalan raportin mukaan tulosta paransivat miljoonan euron satunnaiset tuotot ja liikelaitosten hyvä kannattavuus. Ilman niitä Uudenkaupungin tulos olisi jäänyt hänen mukaansa negatiiviseksi.

Kaupungin tulevat isot investoinnit kasaavat haasteita kaupungin talouden tasapainottamiseen. Yksin sivistys- ja hyvinvointikeskuksen kokonaiskustannusarvio kalusteineen on noin 45–50 miljoonaa euroa.

Kehittäminen ja investoinnit luovat hyvinvointia ja lisäävät vetovoimaa, joka toivottavasti realisoituu väkiluvun kasvuna. Jos näin ei tapahdu, päättäjillä saattaa olla edessään tiukkoja valintoja ja säästökohteiden kartoittamista. Sikses hyvä tilanne voi muuttua nopeasti, eikä pelkästään paikallisista, vaan maailmantalouteen liittyvistä syistä.

Viime viikolla julkistetussa seutukuntien vetovoimatutkimuksessa Uusikaupunki sai hyvää palautetta siitä, että kaupunkilaiset ovat tyytyväisiä kotipaikkaansa. Tämä on loistava signaali potentiaalisille muuttajille ja tätä viestiä pitää jakaa eteenpäin.

Kuntien taloussuunnittelua on viime vuodet määritellyt jatkuva epävarmuus. Se ei helpotu lähiaikoina,kun pitkään valmisteltu valtakunnallinen sote-uudistus siirtyi jälleen tulevaisuuteen.

Tulos on valopilkku Suomen kuntien joukossa.