Tänään pulla, huomenna sotkun munkki

0

Uudessakaupungissa tarjoutuu tällä viikolla tilaisuuksia herkutteluun. Tänään vietetään laskiaistiistaita, ja monet kunnioittavat perinteitä herkuttelemalla laskiaispullia, joko hillon tai mantelitäytteen kera.

Huomenna askeleet kannattaa suunnistaa torille, jossa on mahdollisuus nauttia kuuluisia sotkun munkkeja. Sotilaskoti jalkautuu huomenna torille osana Uusikaupunki19 -paikallisharjoitusta.

Laskiaispullat ja monet muut vuodenaikoihin liittyvät ruoat pitävät pintansa, vaikka ruokakulttuurimme elää nykyään jatkuvassa muutoksessa. Terveysvaikutuksiin kiinnitetään huomiota, ja ravitsemusasiantuntijoiden kehittämälle ruokaympyrälle on tullut haastajia.

Suomalaista ruokakulttuuria edistävä Ruokatietoyhdistys kertoo, että laskiaisena on tarjottu perinteisesti paljon ja mahdollisimman rasvaista ruokaa. Edelleenkin monen laskiaisruoka on hernekeitto, johon on lisätty joulukinkun jämiä.

Laskiaistiistain jälkeen alkoi paasto, joka kesti pääsiäiseen asti. Pois jäivät ainakin liha, maitotuotteet ja kananmunat, jotka eivät kuulu nykyään enää kaikkien ruokavalioon muutoinkaan.

Ruokatietoyhdistyksen mukaan 1850-luvulla Suomeen tuli laskiaispullien lisäksi myös saksalaisen laskiaisperinteen leivonnainen, rasvassa kypsennetty ja hillolla täytetty munkki. Legendaariset sotilaskodin munkit voidaan siis laskea paitsi suomalaiseen ruokaperinteeseen, myös osaksi keväistä kotimaista karnevaaliperinnettä.