Uusikaupunki nousee hyvin esille seutukuntien vetovoimaa selvittäneessä kyselytutkimuksessa. Uudessakaupungissa on pitovoimaa kyselyyn vastanneiden mielestä ja kaupungissa on myös tilastollista elinvoimaa.
Seutukaupunkeja ovat kaupungit, jotka ovat oman seutunsa talous- japalvelukeskittymiä, mutta eivät maakuntakeskuksia. Niitä on Suomessa kaikkiaan 55 kappaletta, ja niissä asuu yhteensä 920 000 asukasta. Yksi näistä on Uusikaupunki.
Seutukaupunkien vetovoimatutkimuksessa selvitettiin kaupunkien tunnettuvuutta, imagoa ja vetovoimaa.
Noin joka kuudes suuren kaupungin tai lähiseudun kaupungin asukas voisi kyselyn mukaan harkita muuttamista seutukaupunkiin. Vastaajia houkuttelee seutukaupunkeihin asumiseen liittyvien seikkojen ohella kaupungin ilmapiiri ja fiilis. Asuinpaikan valintaan vaikuttaa vastaajien mukaan myös kaupungin persoonallisuus ja erottautuvuus.
Pitovoima seutukaupungeissa on hyvä. Kaksi kolmasosaa seutukaupungeissa nyt asuvista voisi valita asuinpaikakseen uudelleen oman kaupunkinsa, jos valinta olisi ajankohtainen.
– Tulokset osoittavat, että seutukaupungeissa asuu kotipaikkakuntaansa tyytyväisiä kaupunkilaisia. Tavoitteena on, että myös muualla asuvat pitäisivät seutukaupunkeja potentiaalisina asumis- ja opiskelupaikkoina. Näin seutukaupungeissa toimivat yritykset saisivat tarvitsemaansa osaavaa työvoimaa ja koko seudun elinvoima vahvistuisi entisestään, sanoo seutukaupunkiverkoston puheenjohtaja, Huittisten kaupunginjohtaja Jyrki Peltomaa.
Tutkimuksessa kaupunkien vetovoimaa arvioitiin indeksillä, johon yhdistettiin tutkimukseen vastanneiden käsitykset kaupungin vetovoimasta ja tilastollinen elinvoimaisuus. Tämän yhdistelmäindeksin kärkikymmenikköön nousivat Rauma, Uusikaupunki, Kalajoki, Raahe, Tornio, Iisalmi, Valkeakoski, Ylivieska, Pietarsaari ja Savonlinna.
Useimpia indeksin kärkipäähän sijoittuvia kaupunkeja yhdistää menestys kovilla mittareilla eli myönteinen kasvu-ura, kasvava asukasmäärä tai hyvä työllisyysaste.
Vastaajien mielikuvissa kärkipään kaupunkeja yhdistävät hyvät työllistymismahdollisuudet, keskustan vireys ja viihtyisyys, kaupungin erottuvuus sekä hyvät kulttuuri- ja vapaa-ajan palvelut.
Seutukaupungit voidaan luokitella väkiluvun mukaan seuraavasti:
Alle 10 000 asukkaan kaupungit (16): Kannus, Ähtäri, Viitasaari, Parkano, Kristiinankaupunki, Ikaalinen, Suonenjoki, Kokemäki, Kemijärvi, Nurmes, Pudasjärvi, Laitila, Somero, Saarijärvi, Alajärvi ja Keuruu
10 000–19 999 asukkaan kaupungit (22): Huittinen, Mänttä-Vilppula, Kitee, Paimio, Nivala, Lieksa, Kankaanpää, Alavus, Kalajoki, Kauhajoki, Loviisa, Ylivieska, Parainen, Uusikaupunki, Loimaa, Kauhava, Akaa, Forssa, Pieksämäki, Heinola, Äänekoski ja Pietarsaari
20 000–29 999 asukkaan kaupungit (13): Hamina, Jämsä, Valkeakoski, Varkaus, Kurikka, Kemi, Iisalmi, Tornio, Sastamala, Raahe, Imatra, Raasepori ja Riihimäki
Yli 30 000 asukkaan kaupungit (4): Savonlinna, Rauma, Lohja ja Salo.
Kysely toteutettiin sähköisenä tiedonkeruuna tammikuussa 2019, ja se perustuu yhteensä noin 12 800 vastaukseen. Kyselyn toteutti Innolink Oy.