Ihmeellinen siitepöly

0
Siitepöly ei ole pelkkä riesa. Sen avulla voidaan muun muassa tutkia muinaisia ilmastoja. Kuva: Maija Karala

Maija Karala

Siitepölykausi on taas alkanut. Se saa monet niiskuttaen suuntaamaan apteekkiin allergialääkkeiden hakuun. Pahimmillaan se tekee ulkoilusta sietämätöntä. Tällä viikolla sateisuus on onneksi helpottanut oireita: sade huuhtoo mikroskooppiset siitepölyhiukkaset alas ilmasta.

Juuri nyt ilmassa on enimmäkseen lepän ja pähkinäpensaan siitepölyä. Jos asiaa oikeastaan ajattelee, hengitysteihin tunkeutuva siitepöly on kasvin koiraspuolisia sukusoluja, siis eräänlaisia siittiöitä.

Kullakin kasvilla on omanlaisensa siitepölyhiukkaset. Mikroskoopin alla ne ovat kuin pikkuruisia veistoksia: pähkinäpensaalla pieniä pulleita kolmioita, lepällä viisikulmioita, auringonkukalla piikkipalloja. Kasvit tuottavat niitä miljardeja. Jokaisen sisällä on pieni sukusolu, johon on pakattuna puolet uuden kasviyksilön tuottamiseen tarvittavasta informaatiosta.

Sukusolua suojaa hämmästyttävän kestävä kuori, joka on ainetta nimeltä sporopolleniini. Se on monimutkainen polymeeri, eräänlainen luonnon oma muovi, jonka tarkan rakenteen selvittäminen on tutkijoilla edelleen kesken.

Sporopolleniini on niin kestävää, että vesistöjen pohjamutaan hautautuneet siitepölyhiukkaset säilyvät siellä määrättömiin. Niitä laskemalla voidaan selvittää menneiden ilmastovaiheiden kasvillisuutta.

Esimerkiksi Lapin Savukoskelta muutama vuosi sitten löytynyt muinaisen järven pohjalieju on ajoitettu viimeistä jääkautta edeltäneelle Eem-lämpökaudelle, 120 tuhannen vuoden taakse. Sieltä löytyy esimerkiksi pähkinäpensaan ja lehtikuusen siitepölyjä. Ne kertovat ilmaston olleen yhtä lämmin kuin nyt Etelä-Ruotsissa.

Siitepöly säilyy vieläkin pidempään, kun lieju on jo kivettynyt. Maailman ensimmäisiä siitepölyhiukkasia tuottivat alkeelliset siemensaniaiset devonikaudella, yli 360 miljoonaa vuotta sitten. Nekin ovat yhä tunnistettavissa.

Entä miksi ihmeessä siitepölyhiukkaset ärsyttävät ihmisten hengitysteitä? Aivan vahingossa – ja enimmäkseen se on uusi ilmiö. Me nykyaikaiset ihmiset elämme niin puhtaassa ja yksipuolisessa ympäristössä, ettei immuunijärjestelmämme tiedä, mitä kaikella vapaa-ajallaan tekisi, joten se käy vaarattomien aineiden kimppuun.

Tai siltä ainakin vaikuttaa. Vähiten monimuotoisen luonnon kanssa kosketuksissa olleilla ihmisillä on keskimäärin eniten allergioita. Siitepölyallergia ei siis johdu liiasta läheisyydestä luonnon kanssa – vaikka sen tuottavatkin kasvin sukusolut nenässäsi – vaan liian vähästä.

Juttu löytyy kokonaisuudessaan myös 11.4.2019 julkaistusta lehdestä

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here