Maija Karala
Lämpimässä kevätauringossa voi nyt nähdä silmäänpistävän lepattelijan: isokokoisen perhosen, jonka siivissä välkkyvät kirkas oranssi ja mustanruskea. Lennossa sitä on helppo erehtyä luulemaan tutuksi nokkosperhoseksi, mutta usein kevään ensimmäinen perhonen on koivutyttöperhonen.
Kun värikäs perhonen laskeutuu, se katoaa näkyvistä kuin taikaiskusta. Jos sen kuitenkin onnistuu löytämään maasta, huomaa ettei se oikeastaan muistuta nokkosperhosta lainkaan. Sillä on paksu, pörröinen vartalo ja ruskeankirjavat etusiivet, joilla se peittää värikkäät takasiipensä.
Maassa tai puun rungolla koivutyttöperhonen on melkein näkymätön. Suppuun taitettujen siipien ansiosta se vaikuttaa paljon pienemmältä kuin nokkosperhonen, vaikka lennossa ne ovat lähes samankokoisia.
Koivutyttöperhonen on erikoinen tapaus, sillä se on itse asiassa sukua mittariperhosille. Ne ovat kesäöinä lepattelevia, useimmiten vaaleita yöperhosia, joiden toukat ovat veikeitä ”mittarimatoja”. Sukulaisistaan poiketen koivutyttöperhonen lentää ainoastaan auringonpaisteessa ja varhain keväällä, ennen kaikkia muita mittareita.
Ehkä se on koivutyttöperhosen tapa pärjätä perhosten kilpailuhenkisessä maailmassa. Sen toukat tarvitsevat ruoakseen koivunlehtiä, ja niitä syövät lukuisat muutkin perhoset ja muut hyönteiset. Kun koivutyttöperhoset hoitavat kosinnan, parittelun ja munimisen pois alta jo varhaiskeväällä, toukatkin ovat ajoissa. Ne pääsevät ruokailemaan ennen kilpailijoitaan, kun koivunlehdet ovat vielä nuoria ja pehmeitä.
Useimmat keväällä lentävät perhoset – esimerkiksi nokkos- ja sitruunaperhoset – talvehtivat aikuisina. Ne ovatkin keväällä usein aika rähjäisen näköisiä vietettyään talven säiden armoilla. Sen sijaan koivutyttöperhoset pyrähtävät maalis-huhtikuun taitteessa lentoon siivet uutuuttaan hohtaen.
Siihen ne pystyvät, koska ne talvehtivat kotelossa. Koivutyttöperhosen toukat koteloituvat loppukesällä ja muuttavat muotoaan perhosiksi jo syksyllä. Kotelo ei kuitenkaan kuoriudu, vaan valmis perhonen lepää sen sisällä koko talven.
Ilmeisesti koivutyttöperhosen epätavallinen varaslähtö on osoittautunut hyväksi konstiksi. Laji on yleinen etelästä aina Lapin tunturikoivikoihin saakka. Kauniina kevätpäivinä sen voi tavata missä vain, missä kasvaa koivuja.
Maassa tai puun rungolla koivutyttöperhonen on melkein näkymätön.
Juttu löytyy kokonaisuudessaan myös 4.4.2019 julkaistusta lehdestä