Korihaiden tulevaisuus vaatii töitä

0

Tule rohkeasti kanssamme palloilemaan ja kokeilemaan millaista koristreeneissä on.
Näin Korihait houkutteli eilen lapsia ja nuoria tutustumaan koripalloon. Avoimiin treeneihin Pohitulliin oli kutsuttu erityisesti 2006–2011 syntyneitä lapsia.

Juniorit ovat Korihaiden tulevaisuus ja siksi tällaisille tilauksille on juuri nyt tilausta. Uudessakaupungissa ikänsä eläneille laji on tuttu, mutta paljon on myös heitä, joille joku muu urheilulaji tai harrastus on tutumpi. Liikunnassa salibandy on viime kasvattanut suosiotaan, ja jääkiekolla ja jalkapallollakin on omat faninsa.

Korihaiden vetovoimaan vaikuttaa tietysti kotijoukkueen menestys Korisliigassa. Joukkuetta ovat viime aikoina leimanneet muutokset niin pelaajissa kuin valmentajissakin.

Pelaajien taidot ja joukkueen asenne ovat tärkeitä, mutta myös katsojien ja fanien kannustuksella on merkitystä. Heille on ollut tarjolla tappion karvasta kalkkia, mutta myös ilon hetkiä ja laadukasta urheiluviihdettä.

Tulevalla kaudella haasteita riittää niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Erityisesti talous on saatava kuntoon, ja yhteistyökumppaneita yritysmaailmasta tarvitaan. Uusikaupunkilaisille ja koripalloväelle tuttu mies, Paavo Koskivaara, on kevään ajan tehnyt työtä tämän asian parissa.

Koskivaara on oikeassa ainakin siinä, että jos tuote on kunnossa, kaupunki saa Korihaiden ansiosta positiivista näkyvyyttä. Hän toivoo kaupungilta ja autotehtaalta enemmän panostuksia. Ainakin Valmet Automotive on ottanut kopin asiasta ja Suomen suurimman tehtaan logo näkyi loppukauden aikana Pohitullin kentällä.

Myös juniorityöllä on tulevaisuustalkoissa valtava merkitys. Toivottavasti uusikaupunkilaiset saavat ensi kaudella nähdä vahvan kotijoukkueen, ja paikkakunnan maine koriskaupunkina säilyy jatkossakin.

Talous pitää saada kuntoon ja juniorityökin on tärkeää.