Maija Karala
Aurinkoisten kevätpäivien myötä sammakoiden keväinen kuturieha on lähtenyt räjähtäen käyntiin. Monin paikoin voi nyt kuulla tavallisten eli ruskosammakoiden kumeita kurnauksia. Harvinaisempi ääni on viitasammakoiden haukahteleva pulputus.
Jos sammakoiden puuhia jää tarkkailemaan, huomaa pian, että kutupaikalla vallitsee vahvimman oikeus. Parhailla, aurinkoisimmilla paikoilla vedessä kelluen kurnuttavat suurimmat koiraat. Nämä mahtiurokset ovat kuusi- tai seitsenvuotiaita, vanhempiakin. Sammakoiden tiedetään luonnossa elävän jopa 14-vuotiaiksi.
Ensimmäisellä kosiomatkallaan ovat nelivuotiaat, vasta sukukypsiksi tulleet koiraat. Ne ovat selvästi pienempiä ja partioivat kutupaikan reunamilla.
Naaraita on paikalla kerrallaan korkeintaan muutama. Ne ovat pulskia ja kutuaikaan usein punaruskeita. Ihmiselle sammakoiden sukupuolten erottaminen voi olla hankalaa, mutta sammakoille itselleen se ei selvästikään tuota vaikeuksia. Uuden naaraan saapuminen panee koiraisiin vauhtia.
Naaraat ovat vähemmistössä, koska kukin niistä käy vain kutemassa ja lähtee sitten omille teilleen. Sen sijaan kulmakunnan sukukypsät koiraat viettävät kutupaikalla koko kauden. Niinpä kutakin naarasta kohti on monta kosijaa, ja oikeudesta kiivetä sen selkään käydään rajuja painiotteluita.
Nuorten koiraiden ainoa toivo on tarttua naaraaseen jo matkalla kutupaikalle, ennen kuin isot koiraat huomaavat sen. Tämäkin ilo on yleensä lyhytaikainen: pikkuinen koiras reuhdotaan pian irti mielitetystään ja patistellaan takaisin laitamille. Epäonnistuminen toimii kuitenkin hyvänä harjoitteluna tulevia vuosia silmälläpitäen.
Naaraan kannalta kysymys ei ole siitä, löytääkö se terveen ja voimakkaan koiraan poikastensa isäksi – koiraiden määrä ja niiden välinen kilpailu pitää kyllä siitä huolen. Sen sijaan naaraan on syytä pitää varansa, että koiraiden joukko ei vimmoissan hukuta tai kurista sitä hengiltä.
Sammakoiden rakkauselämän kiihkeys selittyy kiireellä. Jo parissa viikossa juhlat ovat ohi ja sammakot hajaantuvat maisemaan. Mätimunat täytyy laskea pian, jotta nuijapäillä on mahdollisimman paljon aikaa kehittyä ennen kuin loppukesä kuivaa ojat tai saapuva syksy jäähdyttää vedet.
Epäonnistuminen toimii hyvänä harjoitteluna tulevia vuosia silmälläpitäen.
Juttu löytyy kokonaisuudessaan myös 18.4.2019 julkaistusta lehdestä