Kumpi voittaa – Uusikaupunki vai Laitila?
Enää yksi yö ja suomalaiset voivat ryhtyä jännittämään vaalien tulosiltaa. Vakka-Suomessa äänioikeutetuilla on näissä vaaleissa käynnissä oma kisa kahden kaupungin välillä. Laitila sijoittui äänestysvilkkaudessa viime eduskuntavaaleissa vaalipiirinsä jumboksi ja Uusikaupunki oli toiseksi viimeinen.
Kustavissa uurnilla käytiin ahkerimmin ja se on ennakkoäänien perustella jälleen vahvasti kiinni koko maakunnan kärjessä. Laitilassa äänestysprosentti oli viime vaaleissa 64,8, Uudessakaupungissa 65,4, ja Kustavissa 76,1. Myös Taivassalossa ja Vehmaalla 70 prosenttia ylittyi.
Vakkasuomalaiset ovat kilpailuhenkisiä monessa asiassa, mutta äänestämisen suhteen sitä ei ole liiemmin esiintynyt ainakaan kummankaan kaupungin kohdalla. Tosin toivoa on, sillä ennakkoäänestyksen perusteella kiinnostus on kohonnut ja äänestyskopissa on käyty ahkerammin.
Uudessakaupungissa äänestysintoon voi vaikuttaa se, että täällä asuu paljon muualta muuttaneita. Tuttuja ehdokkaita ei ole, ja juurtuminen uuteen kotikuntaan vasta alkamassa. Sopivan ehdokkaan puuttuminen on tutkitusti yleisin äänestämättä jättämisen syy.
Liian moni myös vähättelee omaa äänestäjän vaikutusvaltaansa ja miettii, että yhdellä äänellä ei ole väliä. Se on huono perustelu, sillä juuri niistä yksistä äänistä syntyvät äänipotit ratkaisevat lopulta vaalien tuloksen.
Varsinais-Suomen vaalipiirissä riittää jännityksen aiheita. Tuoreimmat gallupit ovat kuumentaneet kampanjoita loppusuoralla ja liikkuvilla äänestäjillä on valtaa.
Demokratian kannalta tärkeintä on, että nukkuvien osuus jäisi mahdollisimman pieneksi. Äänestäjät Laitilassa ja Uudessakaupungissa, nyt on näytön paikka!
Toivottavasti kumpikin Vakka-Suomen kaupunki onnistuu näissä vaaleissa nousemaan hänniltä paremmille sijoituksille. Kipin kapin koppiin ja vaikuttamaan!
Kustavi on jälleen kiinni kärkipaikassa.