Poliisilla oli kiireinen pääsiäinen

0

Poliisi pysäytti perjantaina Uudessakaupungissa Lokalahdentiellä mopon, jonka kuljettajana ollut vehmaalainen vuonna 1978 syntynyt mies puhalsi kello 16.43 aikaan 0 promillea, mutta hänelle tehty huumausainepikatesti oli positiivinen amfetamiinille. Miestä epäillään rattijuopumuksen lisäksi huumausaineen käyttörikoksesta.

Samana iltana poliisi pysäytti Uudessakaupungissa Kaukolantiellä kuorma-auton, jonka kuljettajana ollut paikkakuntalainen vuonna 1962 syntynyt mies puhalsi kello 22.33 aikaan 1,42 promillea. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Uudessakaupungissa on Pietolankadulla rikottu kerrostalon ikkunoita ja aiheutettu muuta vahinkoa pihassa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

Viikonlopun aikana on Vakka-Suomen Puhelimen aidatulle piha-alueelle menty ja siellä vahingoitettu autoja ja tehty muuta vahinkoa kiinteistölle.

Sunnuntaina poliisi pysäytti Pyhärannassa Pajamäentiellä henkilöauton, jonka kuljettajana ollut paikkakuntalainen vuonna 1965 syntynyt mies puhalsi kello 13.30 aikaan 0,84 promillea. Miestä epäillään rattijuopumuksesta.

Lisäksi poliisin tietoon tuli neljä pahoinpitelyä pääsiäisen aikana eri puolilla Vakka-Suomea ravintoloissa sekä yksityisasunnoissa.