Kyllä minä tiesin, ettei olisi pitänyt, mutta jälleen kerran luottamus omiin kykyihin oli enemmän kuin yltiö-optimistinen.
Siivosin keittiön allaskaappia. Kun pyyhin ylintä hyllyä, ajatus vilahti mieleeni ja jähmettyi sinne: kuinka täynnä moskaa nuo putket ovat? Siis perunankuoren kappaleita, kahvinpuruja, pullanmuruja…
Yksi venttiili (siis se sellainen, joka ruuvataan auki) on ylähyllyn yläpuolella, keittiöaltaan alapuolella ja toinen hajulukolla ( siis se mötikkä) on hyllyn alapuolella, pohjahyllyn yläpuolella.
Ja siitä mötikästä menee taipuisa muovinen putki, jossa on myös mutka, kaapin pohjalla olevaan viemäriin (tai mikä se reikä on).
– Ei voi olla vaikeaa. Avaan sillai nopeasti, puhdistan ja laitan taas kiinni, kertasin suunnitelman.
Suunnitelma rysähti kiville jo kättelyssä. Alhaalla oleva mötikkä, jonka venttiilin avasin, oli tietysti täynnä vettä, niin kuin putketkin. Joten kaapin pohjalla lainehti vesi. Kun on kerran hätähousu, niin en ollut nostanut kaikkia pesuainepulloja pois kaapista.
Ei tullut vielä suurta vahinkoa, tulivathan muovipullojen pohjatkin pestyä.
Seuraavaksi huomasin, että käteni avasivat paniikissa ylimmän venttiilin. Ja muutaman sekunnin kuluttua lattialla oli erilaisia valkoisia muoviputken palasia, tiivisteitä, mutkia, hajulukko, ruskeaa vettä ja moskaa…
Ennen kuin ryhdyin tähän pikaiseen siivoukseen olin ollut pihatöissä ja sen jälkeen suihkussa. Nyt olin uittanut itseni ja puhtaat vaatteeni keittiön likavedessä.
Ensimmäisen kompastuksen jälkeen suunnitelmani pirstoutuu aina aivan kappaleiksi. Paniikki sai avaamaan ylimmänkin venttiilin? Sitten pari seuraavaa minuuttia menee yleensä paniikissa, epätoivossa ja itkua nieleskellen, kunnes järki (tai sen rippeet) ottaa vallan ja rauhoitun.
Heittelin märät vaatteet kylpyhuoneen lattialle. Keräsin kaikki putken kappaleet ja vein ne kylpyhuoneeseen pesulle.
– Tää ei oo rakettitiedettä. Mulla on kaikki aika maailmassa. Nää osat oli jo tässä, kannustin itseäni ääneen, kun istuin keittiön lattialla valkoiset muovipalat ympärilläni.
Kyllä ne vihdoin ja viimein osuivat kohdilleen, kun olin ollut ikuisuuden lattialla kontallani ja polvieni alla oli puutarhatöissä käytettävä pehmuste. Onnistuminen oli todellinen työvoitto ihmiselle, joka ei omaa ns. teknistä näppäryyttä.
Kun katselin niitä valkoisia putkia allaskaapissa hikisenä ja itkuisena, päätin vakaasti, etten eläissäni koske yhteenkään vesi- tai viemäriputkeen.
Eija Isotalo
toimittaja