Pyrintö antoi selkäsaunan haiparvelle

0
Korihaiden Stephon Jelks (vas.) tavoitteli palloa viime kaudella Korihaita edustaneelta Justus Kilpiseltä. Arkistokuva marraskuulta. Kuva: Mika Reinholm.

Korihaiden alavireinen pelifiilis sai jatkoa Tampereella. Kotijoukkue Pyrintö otti komennon jo varhaisessa vaiheessa ja viimeisen kerran petokala oli tasatilanteessa kolmen peliminuutin kohdalla. Pesäero tuli jo ensimmäisellä neljänneksellä, eikä sarjakolmonen hellittänyt toisella puoliajalla. Löylytys päättyi lukemiin 107-72.

Uusikaupunkilaisten suoritus kaatui huonoon heittotarkkuuteen. Levypallot menivät myös ylivoimaisesti (53-34) isännille, mutta tämä oli ennen kaikkea puolustuslevyreitä Korihaiden ohiheitoista. Näistä otti ilon irti sarjan levyrikuningas Kevin Johnson, joka napsi peräti 20 irtopalloa.

Pisteet, ja myös heitot jakautuivat varsin epätasaisesti. Pallo tuntui päätyvän todella usein Chris Jenkinsin ja Stephon Jelksin käsiin ratkaisuja tehdessä. Jenkins takoi 26 pinnaa ja Jelks 13. Huomionarvoinen seikka on Tommi Lehtosen seitsemän peliminuuttia.

Ennakkoluuloton nuorukainen sai tililleen kaksi levypalloa ja yhden syötön.
Runkosarjan viimeinen kotipeli on edessä perjantaina, kun vastaan asettuu Joensuun Kataja.