Torstaina Uudessakaupungissa rikotaan suurella todennäköisyydellä 20 asteen raja. Ilmatieteenlaitos ennustaa huomiselle 19 asteen lämpötilaa, mutta torstaina lukema nousee jo 20 asteeseen.
Tavanomaista selvästi lämpimämpi sää jatkuu Suomessa koko viikon. Myös lauantai näyttää hyvin lämpimältä, Ilmatieteenlaitos lupaa 19 astetta.
LÄMPÖTILA EHTII kuitenkin laskea vapuksi. Tämän hetken ennusteissa vappuna on noin 11 astetta.
Ilmatieteenlaitoksen pitkä ennuste kertoo, että vappuaattoa juhlitaan Uudessakaupungissa poutaisessa säässä, mutta vapunpäivänä on luvassa sadetta.
Vapun säätiedot tarkentuvat vielä lähempänä juhlaa.
KEVÄÄN TUNNUSMERKIT, valkovuokot kukkivat jo laajasti. Seuraavaksi odotetaan koivujen puhkeamista hiirenkorville sekä mustikoiden ja kielojen kukintaa.
Seuraa kevään edistymistä lukijoiden kuvista.
RUOHIKKO- ja metsäpalojen riski on tällä viikolla melko suuri. Etelä- ja Länsi-Suomessa on erittäin kuivaa, eikä sateita ole luvassa ennen vappua. Varsinais-Suomessa onkin voimassa metsäpalovaroitus. Metsäpalovaroituksen aikana avotulen tekeminen on kokonaan kielletty.
Roskien, puutarharisujen ja oksien polttaminen on yksi yleisimmistä maastopalon syistä, kertoo Varsinais-Suomen pelastuslaitos. Etenkin kevään kuivattamaan maastoon tuli karkaa herkästi.
Pelastuslaitos muistuttaa, että jätteitä ei saa hävittää kotioloissa polttamalla lainkaan ja risujen ja oksien polttamisessa on oltava huolellinen sekä noudatettava viranomaisten määräyksiä.
Risujen ja oksien polttamisesta ei tarvitse tehdä ilmoitusta pelastusviranomaiselle. Sen sijaan asuinkunnan ympäristömääräykset tulee selvittää. Monissa kunnissa risujen, hakkuutähteiden ja lehtien avopoltto nuotiolla, tynnyrissä tai muussa vastaavassa astiassa on taajama-alueella rajoitettu tai kokonaan kielletty.
Sekajätettä, muovia tai käsiteltyä puutavaraa ei saa lainkaan polttaa puutarhajätteen seassa.
Kuva: Maija Karala: Kyhmyjoutsenten keväthuuma.