Uudessakaupungissa kuusi äänestyspaikkaa sunnuntaina – vaalihuoneistot avautuvat kello yhdeksältä

0

Eduskuntavaalien varsinainen äänestyspäivä on sunnuntaina. Vaalihuoneistot avautuvat 14. huhtikuuta aamuyhdeksältä. Äänestys jatkuu kello kahdeksaan illalla.

Uusikaupunkilaisista 30,4 prosenttia on äänestänyt eduskuntavaaleissa ennakkoon. Uudessakaupungissa on kaikkiaan 12 618 äänioikeutettua näissä vaaleissa.

Vaalipäivänä äänioikeutettu saa äänestää vain omassa äänestyspaikassaan. Vaalipäivän äänestyspaikka mainitaan äänioikeutetun postitse saamassa ilmoituskortissa.

Uudessakaupungissa äänestyspaikkoja on yhteensä 6:

  • Pääkirjasto, Alinenkatu 34
  • Hakametsän koulu, Tammitie 8-10
  • Saarniston palvelukeskus, Santtiontie 15-17
  • Lokalahden koulu, Erkontie 57
  • Pyhämaan paloasema, Lyökintie 7
  • Kalannin koulu/Männäisten koulukiinteistö, Astalankuja 4

 

ÄÄNESTYSPAIKALLA pitää todistaa henkilöllisyytensä. Äänestäjällä pitää olla mukana kuvallinen henkilöllisyystodistus, esimerkiksi sirullinen henkilökortti, ajokortti tai passi.

Mikäli äänestyspaikalla on jonoa kello 20, saavat kaikki siihen mennessä paikalle saapuneet äänestää rauhassa ennen äänestystoimituksen lopettamista, muistuttaa oikeusministeriö.

 

VOIT SEURATA eduskuntavaalien tuloslaskentaa paikallisesti verkkosivuillamme. Vaalipiirilautakunnat aloittavat ennakkoäänten laskennan sunnuntaina puolen päivän jälkeen.

Ennakkoäänet pyritään laskemaan niin, että ennakkoäänestyksen tulos olisi valmis kello 20:een mennessä. Tätä ennen vaalipiirilautakunnat eivät saa antaa mitään tietoja laskentapaikan ulkopuolelle laskennan edistymisestä.

Ennakkoäänestyksen suosio on ollut nousussa, ja on ennakoitu, että Uudenmaan ennakkoääniä ei saada välttämättä laskettua vielä kello 20 mennessä.