Kuulutko sinäkin siihen ryhmään, joka innostuu huutokaupoista? Päädyt ostohuumaan vanhoista tavaroista, keräilyesineistä, huonekaluista, tarpeellisista ja tarpeettomista tuotteista? Kisailu ja halvat hinnat houkuttavat ja lopulta olet ostanut jotakin, mitä et todellakaan tarvinnut.
Televisiossa Suomen huutokauppakeisari kerää katsojia vuodesta toiseen, samoin amerikkalaiset Varastojen metsästäjät, jossa liki sokkona huudetaan hylättyjen häkkivarastojen tuotteita jälleenmyyntiin. Antiikkia, antiikkia -arviointiohjelmakin keräsi väkeä televisioiden ääreen jo 1990-luvulla, tavaroista selvisivät niin arvot kuin tarinatkin.
Huutokaupat ovat minulle tuttuja juttukeikkojen kautta. Työn lomassa en ole juurikaan seurannut hintojen kehitystä tai meklarin yhden miehen show’ta, vaan keskittynyt paikalla olevien ihmisten jututtamiseen. Olen tosin monta kertaa suunnitellut meneväni huutokauppaan, koska haaveilen vanhoista kartoista, opetustauluista ja ennen kaikkea Ebba Masalinin mustapohjaisista kasvitauluista.
Sain ensimmäisen ostajakokemukseni huutokaupoista pari viikkoa sitten lauantaina ja sekin oli vähän vahingossa. Olin menossa Minifarmi-tapahtumaan katselemaan, olisiko siellä jotakin mielenkiintoista. Kävelin pitkin helteistä Koulukatua ja huomasin, että erään puutalon pihalla oli käynnissä huutokauppa.
Iskin silmäni suurikokoiseen Yki Nummen Lokki-valaisimeen. Tuon voisi huutaa keittiöön, ajattelin. Huudettavana oli myös monenlaista lasipurkkia, pöytää, laatikkoa, hyllyä ja lipastoa. Laatua ja romua. Mietin jo hetken, että avaisinko suuni yksinkertaisen violetin maljakon kohdalla. Se oli ehkä designiä, tai sitten ei, arveli meklari. Jahkailin liian pitkään ja maljakko vaihtoi omistajaansa.
Myyntiin tuli liki parimetrinen Ruolan huonekalutehtaan vanha puulipasto. Tammilipasto oli hyvässä kunnossa ja etupaneelissa oli kaunis kaiverrettu köynnöskuvio. Eräs huutaja tarjosi siitä kympin. Meklari houkutteli ihmisiä ostamaan, yritti ja maanitteli.
Ensimmäinen napautus, toinen napautus ja yhtäkkiä avasin suuni.
Eihän kaunis ja hyvässä kunnossa oleva lipasto voisi lähteä vaivaisella kympillä, ajattelin. Tarjosin kaksikymppiä ja niinpä tulin huutaneeksi lipaston. Viidentoista huutokin olisi tosin riittänyt, joku huomautti vierestä.
Hups. Oho, kuinkas tässä näin kävi. Läheltä katsottuna lipasto oli vielä isompi. En huutovaiheessa uhrannut ajatustakaan sille, mihin lipaston sijoittaisin tai ennen kaikkea sille, miten sen kotiini kuljettaisin. Kävin vähän hämilläni maksamassa lipaston ja kyselin peräkärryä. Sain pienellä lisäsummalla sovittua, että lipasto kuljetettaisiin minulle sunnuntaina, sillä ehdolla, että tulisimme kantoavuksi.
Lipasto saapui täysin ehjänä ja sille löytyi paikka helposti. Samalla selvisi aavistus lipaston taustatarinasta. Somistin lipaston päällisen kasveilla, kynttilöillä ja nojailevilla tauluilla.
Niin ja mitä muuten sille katseeni kääntäneelle Lokki-valaisimelle kävi? Ei aavistustakaan, koska halusin äkkiä pois huutokaupasta, etten puolivahingossa huuda lisää huonekaluja.
Katja Kaartinen
toimittaja