Jordi Juste on Korihaiden uusi päävalmentaja

0
Jordi Juste komentaa ensi kaudella joukkojaan Uudessakaupungissa.

Korihait on solminut päävalmentajasopimuksen espanjalaisen Jordi Justen kanssa. Sopimus kattaa kauden 2019–20, kerrotaan Korihaiden nettisivuilla.

Viimeiset kolme vuotta Juste on valmentanut Ruotsin pääsarjassa Nässjö Basketballissa, nousten apuvalmentajasta päävalmentajaksi joulukuussa 2017.

Aiempaa valmennuskokemusta Justella on mm. Irlannista, missä hän luotsasi sekä naisten pääsarjajoukkue Liffey Celticsia että miesten ykkösdivaria pelaavaa Titans B.C:ta.

Justella on runsaasti kokemusta nuorten valmennuksesta ja kehitystyöstä. Irlannissa hän toimi mm. Titans B.C:n nuorten joukkueiden urheilupäällikkönä. Nuoria kotimaisia lahjakkuuksia hän toivoo saavansa mukaan myös Korihaiden parhaillaan rakentuvaan joukkueeseen.

– Olen hyvin kiitollinen ja iloinen päästessäni osaksi Korihaita ja seuran uudistumisprosessia. Uskon, että vuodet Ruotsissa auttavat minua sopeutumaan hyvin ja odotan jo innolla, että pääsen tapaamaan suomalaisia ja tutustumaan uuteen kulttuuriin, Juste sanoo.

Jordi Juste seuraa Korihaiden päävalmentajana portugalilaista Pedro Monteiroa, joka otti kesken kauden potkut saaneen Damion Dantzlerin paikan viime kaudella.

Uuteenkaupunkiin Jordi Juste saapuu elokuun puolivälin tienoilla.

Sopimusneuvottelut tulevan kauden pelaajien osalta ovat käynnissä parhaillaan. Pelaajauutisia on Korihaiden mukaan luvassa lähiviikkojen aikana.