
Päivi Sappinen
Vakka-opiston lasten ja nuorten kuvataidekoulun oppilaiden taidetta pääsee ihastelemaan jälleen tuttuun keväiseen tapaan Crusellin Liljelund-hallissa. Näyttelyn aihe, elämä, on versonut kymmenittäin eri-ikäisten taiteilijoiden värikkäitä, eri tekniikoilla toteutettuja töitä esille.
Iloisessa ja värikylläisessä näyttelyssä on tänä keväänä myös ripaus haikeutta, kun 18 vuoden ajan lasten kuvataidekoulua luotsannut Susanna Pihlaja jättäytyy tehtävästään sivuun. Viimeistä näyttelyä ripustaessaan Pihlaja oli yhtä aikaa kaihoisalla ja odottavaisella mielellä.
– Olin tätä asiaa prosessoinut jo pidempään ja nyt tuntui, että sille oli oikea hetki. Kuvataideluokan tiloja siivotessa ja lapsia hyvästellessä on tullut tietysti vähän melankolisiakin hetkiä, mutta uskon, että tämä oli oikea ratkaisu, hän sanoi.