Maija Karala
Kevään iloisimpia hetkiä on nähdä luonnon ja puutarhan puhkeavan kukkaan. Ensin tulee leskenlehtien keltainen ja sinivuokon puhtaansininen, sitten hohtavat valkovuokot.
Puutarhoissa ilahduttavat lumikellot ja oranssit ja liilat krookukset. Mutta miksi kukat oikeastaan ovat värikkäitä?
Lyhyt vastaus on, että ne houkuttelevat väreillä pölyttäjiä. Kevään ensimmäiset perhoset ja kukkakärpäset ruokailevat niissä, samoin talvehtineet kimalais- ja ampiaiskuningattaret, jotka keräävät voimia uuden yhdyskunnan perustamiseen.
Hyöty on molemminpuolinen. Hyönteiset hakevat kukista ravinnokseen mettä tai siitepölyä. Samalla niihin tarttuu siitepölyhiukkasia, joita ne kuljettavat kukasta toiseen. Perille päässyt siitepölyhiukkanen on kasvien versio parittelusta: sukusolu on siirtynyt yksilöltä toiselle, ja lisääntyminen on mahdollista.
Kukkien ja hyönteisten yhteiselo on ikivanhaa perua. Fossiililöydöt kertovat, että kukkivat kasvit rehottivat dinosaurusten jaloissa jo liitukaudella 125 miljoonaa vuotta sitten, tai ehkä paljon aiemminkin.
Kukkien monimuotoisuus kasvoi rinnakkain uudenlaisten hyönteisten kanssa, joiden suuosat ja elintavat kehittyivät varta vasten kukasta kukkaan pörräämiseen. Ne tunnemme nykyään perhosina ja mesipistiäisinä.
Osa kukkakasveista on toki luopunut hyönteisten avusta. Jotkin antavat siitepölynsä tuulen vietäviksi, kuten parhaillaan allergikkoja riivaavat koivut. Lämpimillä seuduilla kukkia voivat pölyttää myös linnut ja jopa liskot ja opossumit. Suuri osa kuitenkin luottaa yhä hyönteisiin ja kutsuu niitä kirkkailla väreillä.
Tämäkään ei vielä vastaa kysymykseen, miksi kukat ovat kauniita myös ihmisten silmissä. Sen syy lienee aistien perusolemuksessa, joka on sama ihmisille ja hyönteisille. Esimerkiksi valkovuokon väri on yksinkertaisesti tehokas tapa erottua hämyisästä metsänpohjasta.
Katsetta vetävät puoleensa asiat, jotka erottuvat hyvin ympäristöstä, kuten kirkkaat värit ja voimakkaat tumman ja vaalean kontrastit.
Kauneus on siis jossain määrin universaalia. Sitä emme kuitenkaan tiedä, kokevatko hyönteiset jotain kauneudentajun kaltaista mielihyvää kukkien ääressä, vai vetääkö väri niitä mekaanisesti puoleensa kuin pieniä robotteja.
Esimerkiksi valkovuokon väri on yksinkertaisesti tehokas tapa erottua hämyisästä metsänpohjasta.
Juttu löytyy kokonaisuudessaan myös 9.5.2019 julkaistusta lehdestä