Missi, Lillukka ja joukko muita lehmiä riemastuttivat Vehmaan koululaisia keskiviikkona paikallisen MTK:n yhdistyksen järjestämässä laidunkauden avauksessa.
Lehmien laitumelle pääsy on kesän merkki, joka ei ole katoavaa kansanperinnettä, mutta kylläkin entistä harvinaisempaa. Maitotilojen määrä on koko Lounais-Suomessa enää pisara siitä, mitä se on ollut muutama vuosikymmen sitten.
Laitumella märehtiviä lehmiä näkyy maalaismaisemassa vähän, ja ehkä juuri siitä syystä Vehmaan kaltaiset laitumelle lasku -tapahtumat ovat olleet suosittuja muuallakin, jopa pääkaupungissa.
Suomen urbaaneimmalla tilalla Viikissä, joka kuuluu Helsingin yliopiston maa- ja metsätaloustieteelliselle tiedekunnalle, lehmien kesälaitumelle rientämistä on seurannut tuhansia ihmisiä.
Ilmastonmuutoksen vuoksi lehmistä puhutaan nykyään usein varsin negatiiviseen sävyyn. Lehmät aiheuttavat metaanipäästöjä, mutta niiden kuormittavuutta on saatettu yliarvioida. Näin arvioi Suomen Luonnonvarakeskuksen johtava tutkija Perttu Virkajärvi Maaseudun Tulevaisuudessa helmikuussa.
Hänen mukaansa uudet tulokset osoittavat, että nautakarjatalouden ravinnekierto on parempi ja vesistökuormitus pienempi kuin mitä julkisuudessa usein väitetään. Laskelmieni mukaan kaksi hiilivoimalaa tuottaa kokoluokaltaan saman ilmastokuorman kuin paljon julkisuudessa oleva Suomen märehtijöiden metaanipäästö, hän totesi.
Suomalaisen maatalouden elinvoimaisuuden turvaaminen oli yksi eduskuntavaalien kuumista aiheista, mutta vähintään yhtä tärkeää se on huomenna käytävien EU-vaalien kannalta.
Vaalien tulos ja uuden EU-parlamentin maatalouspoliittiset linjaukset ovat vielä avoinna, mutta ainakin Vakka-Suomessa viljelijät voivat iloita yhdestä asiasta: vastakylvetyille pelloille toivottiin sadetta, ja sitä myös saatiin. Se on loistava startti kasvukaudelle.
PS. Video Vehmaan lehmien laitumelle kirmaamisesta löytyy Uudenkaupungin verkkosivuilta www.uudenkaupunginsanomat.fi
Lehmien Suomessa aiheuttamia metaanipäästöjä on ehkä yliarvioitu.