Vakka-Suomi nojaa entistä enemmän autotehtaaseen, Suomen suurimpaan teollisuuslaitokseen. Valmet Automotive lisää tänäkin vuonna henkilökuntansa määrää niin Uudessakaupungissa kuin Salossa uuden akkutehtaan myötä. Autotehdas on koko seutukunnalle tärkeä, mutta myös alueen pienet ja keskisuuret yritykset ovat elintärkeitä.
Vakka-Suomen Uusyrityskeskuksen, joka toimii Uudessakaupungissa Ukipoliksen yhteydessä, toimialueeseen kuuluvat tällä hetkellä Laitila, Uusikaupunki, Vehmaa, Taivassalo ja Kustavi. Uusyrityskeskus neuvoo ja auttaa omaa yritystä suunnittelevaa toteuttamaan haaveensa. Tutkimus selvitti, että Uusyrityskeskuksen neuvontatyön avulla perustettiin seudulle 266 yritystä vuosina 2013-2017. Se on merkittävä määrä.
Uusi yritys työllistää alkuvaiheessa keskimäärin 1,3 henkilöä, kolmen vuoden kuluttua 2,3 ja viiden toimintavuoden jälkeen 2,6 henkilöä.
Yrittäjät maksoivat noina tutkimuksen viitenä vuotena kunnallisveroja kunnille yhteensä noin 767 000 euroa. Kun yritysten työntekijöiden verotulot ynnätään mukaan, nousee summa jo miljoonaan euroon.
Yrittäjiksi aikoville neuvonta on maksutonta, sillä kunnat maksavat neuvontatyön kustannukset. Yhtä yritystä kohden kustannukset ovat noin 1 000 euroa, joten panostus neuvontaan on seutukunnan kunnille kustannustehokasta. Pienellä summalla syntyy tehokas tulos: uusi yritys, uusia työpaikkoja ja elinvoimaa kuntaan.
Uusyrityskeskuksen neuvontatyön avulla perustettiin seudulle 266 yritystä vuosina 2013-2017.