Sanassa yhdistys on kaikuja yli sadan vuoden takaa, ajoilta jolloin luotiin uutta maailmaa suurten aatteiden valaisemina. Kuten nuorisoseuraa, osuuskauppaa ja työväenyhdistystä, marttoja ja maamiesseuraa, vapaapalokuntaa, pankkia ja palovakuutusyhdistystä.
Nyt Uudenkaupungin kaupunki on kiinnostunut yhdistyksistä osana paikkakunnan henkeä ja vetovoimaa. On mielenkiintoista nähdä, mitä syntyy. Jos aika hajallaan omissa lokeroissaan rämpivät seurat ja yhdistykset löytävät toisensa, voi syntyä uusia ideoita ja uutta energiaa.
Uudenkaupungin pitkä taival muuttotappiokuntana on näkynyt myös siinä, miten vaikea on ollut saada uusia tekijöitä vapaaehtoistoimintaan, kun kokonainen sukupolvi parhaassa iässä olevia ihmisiä on käytännössä kadonnut maisemista. Sitoutuminen perinteiseen yhdistystoimintaan on hiipunut valtakunnallisesti. Jospa syntyisi uutta kipinää, kun vähän ravistetaan.
Parikymmentä vuotta sitten keksittiin uusi taikasana ”kolmas sektori”. Sen ajatellaan voivan tuottaa palveluja ihmisille halvemmalla, nopeammin, kevyemmällä organisaatiolla ja suuremmalla asiantuntemuksella kuin tekevät ensimmäinen ja toinen sektori. Kolmannen sektorin historia on loistelias, mutta myös monta riitaisaa ja kaavoihin kangistunutta ompeluseuraa on nähty.
Toiminta ailahtelee, kun puuhahenkilöt lopettavat, sairastuvat tai muuttavat paikkakunnalta. Suurtenkin valtakunnallisten järjestöjen paikallisyhdistykset toimivat muutaman ihmisen voimin parin kympin jäsenmaksujen varassa. Pitkäjänteinen palvelun tuottaminen voi olla paljon vaadittu.
Silti yhdistykset voivat polkaista lähes tyhjästä isojakin tapahtumia, kun joku innostuu ja saa mukaansa sopivasti muita. Esimerkkinä vaikka Siistii ry:n keväiset tempaukset. Meillä on puutalotapahtuma ja puuvenetapahtuma, pienestä lähteneitä alun perin. Ihmiset tekevät valtavasti työtä pelkästä tekemisen ilosta, kun hyvä idea saa heidät liikkeelle.
Uudet ideat voidaan tappaa jo taimina väärällä suhtautumisella. Lupabyrokratialla, tilojen hinnoittelulla, nauramalla päin naamaa. Se mitä kaupunki voisi tehdä, on suhtautua rohkaisevasti ja tarjota ehkä hiukan toteutusapua. Toivottavasti mahdollisimman moni vastaa meneillään olevaan kyselyyn ja kertoo, mistä oma seura voisi saada potkua.
Yhdistystoiminnan perustaitojen oppiminen auttaa monessa – samalla mallilla toimii lähes kaikki sanaristikkokerhosta poliittisiin puolueisiin. Itseäni askarruttaa juuri nyt se, miten vanhat yhdistykset toimivat digitaalisessa maailmassa. Osalla jäsenistä on kännykkä kasvanut käteen kiinni ja toiset kaipaavat vielä monistettua seuratiedotetta, jonka postituskulut nousevat joka vuosi.
Raija Herrala-Nurmi
toimittaja