Haiduksen kesäleirillä testattiin parkouria

0
Nuoret saivat kehitellä myös omia ratoja.
Riku Kirveskallio oli kokeillut parkouria jo aiemmin.

Viime viikolla Uudenkaupungin nuorisopalvelut järjestivät 2003–2006-syntyneille nuorille päiväleirin Haiduksella. Jokaiselle päivälle oli teema, johon nuoret saivat vaikuttaa nettikyselyn kautta. DIY (tee se itse), värikuulasota sekä parkour voittivat.

Nuorten ei ollut pakko osallistua leiriin jokaisena päivänä, vaan he saivat valita itselleen mieluisat päivät. Silti idyllisissä saarimaisemissa viihtyi jokaisena päivänä 20–40 nuorta. Ensimmäisenä päivänä värjättiin paitoja, toisena pelattiin värikuulasotaa ja kolmantena testattiin parkouria. Lisäksi nuorten suosiossa olivat lipunryöstö, koppipallo sekä uiminen ja saunominen. Pieni sadekaan ei tekemistä haitannut.
– Parasta ovat olleet leiriläisten ilmeet ja onnistumisen ilo, ohjaaja Marjo Koskinen iloitsi.