Vuosi taisi olla 1997, kun päätimme kavereiden kanssa perustaa bändin. Kasassa oli neljä innokasta laulajaa ja pianisti, mutta ei harjoitustiloja tai muita soittajiakaan, sen puoleen.
Musiikinopettajanamme toimi tuolloin muuan Anitta Mäkelä. Kun marssimme hänen pakeilleen ilmoittamaan aikeistamme, hän oli heti mukana. Saman tien meille löytyi harjoitusaikaa musaluokasta ja porukkaan pari lisäsoittajaakin.
Eikä Anitta pelkästään avannut meille luokan ovea ja jäänyt odottelemaan rämpyttelymme lopettamista, vaan alkoi harjoituttaa meitä. Etsi biisejä, opetti stemmat ja nuottikuviot, rohkaisi ja innosti. Ja kaiken tämän hän teki omalla ajallaan työpäivänsä jälkeen.
Meille Anitta oli paljon enemmän kuin pari musiikintuntia viikossa vetävä opettaja. Hän oli luotettava aikuinen, mentori ja äitihahmo, joka ei koskaan toppuutellut esiintymisintoamme, vaan pikemminkin löi lisää vettä kiukaalle. Hän valoi meihin uskoa, kesti murrosikäisten kiukuttelut, kiikutti meitä bändikilpailuihin ja esiintymisiin eikä koskaan hermostunut teinitoikkarointiimme.
Ja kaikki teini-ikäisten kanssa tekemisissä olleet kyllä tietävät, kuinka rasittavaa se toikkarointi voi olla.
Tietyllä tavalla ympyrä alkoi sulkeutua kolme vuotta sitten, kun Anittasta tuli vanhimman tyttäreni luokanvalvoja hänen siirtyessään yläkouluun. On ollut ilo huomata, miten tutulla napakalla tyyneydellä Anitta on luotsannut myös esikoistani tunnekuohujen läpi, tsempannut ja ollut läsnä.
Eikä Anitta ole ainoa opettaja, jonka pyyteettömästä työstä meidän perhe on päässyt osalliseksi. Omien lasten kouluvuosiin on mahtunut esimerkiksi ymmärtäväisesti mutta sopivan napakasti meneväiseen nuorukaiseen suhtautuneet Mika ja Erika, rennosti, hauskasti ja kannustavasti kieliä opettanut Minna, ja Annikka, joka huomaa muistuttaa myös sitä suorittavaa kympin tyttöä hölläämään välillä.
Lapsi ja nuori ehtii peruskoulunsa aikana istua kymmenien eri opettajien tunneilla. Toisista jää mieleen vain vuosia oppilaiden suussa kuluneet lempinimet, joistain muutama lentävä lause.
Jonkun kanssa kemiat eivät kertakaikkiaan kohtaa, kun taas toisia muistellaan lämmöllä vielä vuosikymmeniä myöhemmin.
Kunpa jokaisen lapsen koulutielle osuisi kuitenkin ainakin yksi tuollainen Anitta. Turvallinen ja luotettava opettaja, joka ehtii tutustua, kuunnella ja ymmärtää. Sellainen, joka jaksaa kaivaa haasteidenkin keskellä esiin nuoren parhaat puolet ja kohdata jokaisen oppilaansa yksilönä.
Kiitos siis, kaikki te koulumaailman Anittat, Mikat ja Minnat. Kiitos, että panette peliin ammattitaitonne lisäksi myös itsenne. Se näkyy ja tuntuu vielä vuosienkin kuluttua.
Päivi Sappinen
sisällöntuottaja