Olen kunnialla suorittanut päätökseen ensimmäisen kesälomaviikkoni. Jos edeltävä viikonloppukin lasketaan mukaan, oli vapaata ruhtinaalliset yhdeksän päivää. Olin vielä paria viikkoa ennen lomaa sitä mieltä, etten sovi tai suorita lomalle yhtään mitään, vaan teen sitä, mitä milloinkin sattuu huvittamaan ilman aikatauluja.
Lopulta olin sopinut lomani jokaiselle päivälle jotakin joko kauemmas tai lähemmäs. Tapasin ihmisiä, joita en ole hetkeen tavannut. Tosin minuuttiaikataululla ei kuulumisista ehtinyt raapaista kuin pintaa. Hyvää kuuluu ja juujuu. Luvattiin nähdä pian taas uudestaan, epäilemättä, koska kahden edellisenkin tapaamisen väliin oli ehtinyt pujahtaa jo kahdeksan kuukautta.
Yhdeksi päiväksi oli suunniteltu reissu Saloon Mahtildedalin ruukkialueelle, mutta kuten yleensä aina, suunnitelmat muuttuivat matkalla. Saimme menomatkalla luuhattua niin monessa paikassa Raisiossa ja Salossa, että lopulta päätimme jättää hipsterien suosiman ruukkialueen seuraavaan lomaan.
Kävimme Salon Veturitallissa Stefan Bremerin Keskeltä ja täysillä -valokuvanäyttelyssä. Ennakko-odotukset olivat korkealla, mutta lopputulos ei ollut toiveiden mukainen. Näyttely oli epäyhtenäinen ja sekava, kuvavalinnat eivät millään tavalla perustelleet olemassaoloaan. Teknisesti osa kuvista oli hyviä, mutta sommittelultaan tai sisällöltään epäkiinnostavia.
Yhtenä päivänä suuntana oli Aurajokiranta ja Turun linnan Muutama sananen naisista -näyttely. Historian eri vuosisatoja henkivä Turun linna on aina kiinnostava kohde, mutta jo se, että teemanäyttelyn luvataan kertovan Turussa vaikuttaneiden porvarisnaisten ja linnassa asuneen kreivittären kautta naisten elämästä 1600-luvun Turussa, pitäisi riittää jo hyväksi syyksi käyntiin.
Mukanamme oli 2-vuotias, joka jaksoi linnan moninaiset portaat reippaasti, mutta näyttelyt eivät vielä olleet hänen juttunsa. Runsaan tunnin kulkemisen jälkeen hänen mielenkiintonsa lopulta herätti eräs vanha köysi, jolla ohjattiin kulkijoita portaikossa oikeaan suuntaan. Köyteen sai koskea ja sillä sai leikkiä, toisin kuin kaikella muulla näyttelyyn liittyvällä.
Seuraavaan lomapätkääni on runsaat kaksi viikkoa aikaa. Mathildedalin uusintayrityksen lisäksi siihen on suunnitteilla jo ainakin reissu Helsingin Kansallismuseoon katsomaan valokuvaaja Nick Brandtin Inherit the dust -näyttelyn mustavalkokuvia uhanalaisista eläimistä. Toisaalta olisi mukava käydä myös Tallinnassa katsastamassa kovassa nosteessa olevaa Telliskiven aluetta.
Ja Turustakin lähtisi jälleen lentoja ja vaikka mihin. Suomen rannikkoakin voisi käydä tutkimassa esimerkiksi Kristiinankaupungin tai Vaasan suuntaan. Tai lauttamatkailla kohti Ahvenanmaata.
Toki kaiken edellä mainitun tekeminen olisi mahdollista myös viikonloppuisin, mutta ei se ole sama asia, koska harvoin olevalle kesälomalle kuuluu näköjään kasata aikataulupaineita.
Katja Kaartinen
toimittaja