Suomessa vietetään joka vuosi kesäkuun toisena lauantaina suomalaisen saunan päivää. Eli ylihuomenna, 8.6. on lupa nostaa lippu salkoon saunan ja saunakulttuurin kunniaksi.
Suomen Saunaseura teki vuonna 1986 aloitteen saunan omasta juhlapäivästä, suomalaisen saunan päivästä. Ja onhan sauna oman juhlapäivänsä ansainnut ja erityisesti Suomessa. On arvioitu että maassamme on reilut 3 miljoonaa saunaa. Eli me kaikki 5,5 miljoonaa suomalaista voisimme saunoa samaan aikaan.
Sana sauna on varmasti laajimmalle levinnyt suomen kielen sana ja saunominen yksi tunnetuimmista erityisesti Suomeen liitetyistä tavoista.
Olin alakouluikäisenä perheeni kanssa lomamatkalla silloisessa Jugoslaviassa. Asuimme isossa hotellissa, jossa oli niin uima-allas kuin sauna. Eräänä hieman sateisena päivänä päätimme äitini kanssa mennä uimaan ja saunaan. Kävimme hotellin vastaanotosta varaamassa saunan ja kipitimme altaalle. Uituamme menimme saunaan ja nautimme kunnon löylyt, nakuina tietysti, olimmehan me varanneet saunan itsellemme. Yhtäkkiä saunan ovesta alkoi lapata sisään alastomia saksalaismiehiä. Me vedimme hätäpäissämme vähän peflettejä suojaksemme ja poistuimme pikaisesti suihkun puolelle.
Kun sitten äitini, erittäin tuohtuneena, tivasi hotellin virkailijalta, että kuinka he kehtaavat päästää miehet ja naiset samaan saunaan, katsoi virkailija meitä hyvin hämmästyneenä ja totesi: Saunottehan te suomalaisetkin keskenänne alastin, hän on nähnyt ihan postikortissa kuvankin. Jouduimme pitämään tiiviin oppitunnin hyvistä saunatavoista ja siitä, että Suomessa perheenjäsenet voivat toki saunoa keskenään alasti, mutta ei sinne samaan saunaan nyt sentään koko kylää kutsuta.
Sauna onkin jokaiselle suomalaiselle niin tuttu asia, että meistä jokainen tietää kuinka saunassa kuuluu toimia.
Mutta saunomiseen liittyvien tapojen kirjo on suuri. Joku pitää tiukasti kiinni vakiintuneesta saunapäivästä, joku haluaa maata lauteilla, joku ei taas suostu saunomaan kuin puulämmitteisessä saunassa. Siitä, käytetäänkö saunassa vihtaa vai vastaa, voimme me suomalaiset varmasti kinata maailman tappiin saakka.
Saunomiseen liitetään usein myös tiettyjä ruokia tai juomia. Makkaraa on pidetty perinteisenä saunaruokana ja olutta saunajuomana. Lapsuudenkodissani lauantaisaunaan kuului saunapussi. Saunapussi oli lähikaupasta hankittu valkea paperipussi, jonka sisällä oli joku pikkuherkku, usein suklaapötkö. Jokainen meistä lapsista sai oman pussin, eli lauantai oli meille myös karkkipäivä.
Suomalaiset ovat toisaalta saunan suhteen usein hyvin yksioikoisia. Jokainen tietää minkälainen on hyvä sauna ja useinhan se oma on maailman paras.
Itse en ole vielä osannut päättää siitä maailman parhaasta, vaihtoehtoja kun on useita. Se on joko se mökin sauna järven rannalla, tai sitten se 100-vuotias hirsinen pihasauna.
Maija Ala-Jääski
toimittaja