Uusin silmin

0

”106 mailia Chicagoon. Meillä on täysi tankki bensaa, puolikas tupakka-aski, on pimeää ja meillä on aurinkolasit.”
Tässä vaiheessa elokuvaa Jakella ja Elwoodilla on perässään poliisit, Illinoisin natsit, nashvilleläinen kantribändi, Jaken entinen tyttöystävä ja lopulta jopa kansalliskaarti.
Vaikka elokuvassa romutetaan järjetön määrä poliisiautoja ja uhmataan välillä fysiikan lakeja, on Blues Brothers kestänyt hämmentävän hyvin aikaa. Katsoin yhden lapsuuteni suosikkielokuvista viime viikolla pitkästä aikaa.
Vaikka muistan monet repliikit ulkoa, jaksoi elokuva edelleen viihdyttää. Lapsena en osannut arvostaa elokuvassa esiintyviä huippuartisteja, kuten James Brownia, Aretha Frankliniä, Ray Charlesia ja John Lee Hookeria, mutta nykyisin nämä juonen kannalta hieman irralliset musiikkiosuudet kuuluvat ehdottomasti pakettiin.
Kaikki nämä artistit ovat muuten jo kuolleet, kuten myös John Belushi, John Candy, Cab Calloway ja Carrie Fisher. Vaikka elokuvan ensi-illasta tulee ensi vuonna kuluneeksi 40 vuotta, on outo sattuma, että lähes kaikki tärkeitä hahmoja esittäneet näyttelijät ja muusikot ovat poistuneet keskuudestamme.
Blues Brothers oli yksi niistä kolmesta ”aikuisten” elokuvasta, joita pyöritimme isoveljen kanssa useamman kerran vhs-nauhalta. Kaksi muuta olivat Top Secret! ja Hei, me lennetään. Osa vitseistä meni lujaa ohi ja avautuivat vasta paljon vanhempana. Jotkut vitsit taas olivat lapsena paljon hauskempia kuin aikuisena.
Välttämättä mikään näistä kolmesta elokuvasta ei nousisi suosikkielokuvieni joukkoon, jos ne tehtäisiin nyt. Kaksi viimeistä menevät kaverini käyttämän termin törppökomedia alle, eikä vastaavia oikeasti hauskoja elokuvia ole tehty tällä vuosikymmenellä.
Päästessäni teini-ikään pidin myös Benny Hill Show’sta ja Perhe on pahin -tv-sarjasta, jotka olivat jo toisella tai kolmannella uusintakierroksella Suomen televisiossa. Pettymys oli suuri, kun molemmat sarjat uusittiin jälleen tämän vuosikymmenen alussa. Ei jaksanut enää naurattaa.
Tai otetaan hieman takaisin. Jaksoi naurattaa, mutta ei enää samat asiat. Perhe on pahin -sarjan päähenkilö Archie Bunker oli muuttunut hauskasta vastarannankiiskistä ahdasmieliseksi. Benny Hillin toilailuissa ei puolestaan annettu naiselle minkäänlaista arvoa.
Piristävää sen sijaan oli katsoa aikuisiällä lapsuuteni suosikkipiirrettyä Alfred J. Kwakia. Lapsena jännittävä ja hieman jopa pelottava sarja ottikin kantaa tärkeisiin yhteiskunnallisiin asioihin, kuten rasismiin, rotuerotteluun, ilmastonmuutokseen ja köyhyyteen.
En jaksa kovinkaan usein katsoa samaa elokuvaa tai sarjaa toista kertaa, mutta ehkä pitäisi. Melko usein huomaa katsovansa tarinaa uusin silmin.
Risto-Matti Kärki
tuottaja

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here