Aikuisten leikkejä

0

Helsingin Palokunta järjesti pehmolelujen keräyksen lapsille. Leluja kertyi niin valtavat märät, että se ylitti kaikki toiveet. Nyt ylijäämät pehmot aiotaan jakaa yksinäisille vanhuksille. Hyvä idea, sillä olen jo vuosikausia tiennyt, että suuren osan pehmoleluista ostavat aikuiset itselleen. Muistan hyvin, kun äitini saapui Ruotsin risteilyltä kantaen kaulallaan ärhäkän vihreää boaa: – En voinut vastustaa sitä, hän naureskeli. Oikeista käärmeistä poiketen sillä oli veitikkamainen ilme ja suloinen, punainen kieli. Boa pääsi asumaan äidin sängylle, jossa se makoili äidin kuolemaan asti. Epäilen äidin nukkuneen pehmeä boa kainalossaan.

Kerran minut oli kutsuttu 90-vuotiaan synttäreille ja mietin pääni puhki mitä hänelle voisin antaa muutakin kuin ruusuja. Muistin vihreän boan ja ostin lahjaksi pehmolelun. ”Tiedän, että nukut yksin, joten tästä pupusta on sinulle seuraa”, sanoin lahjaa luovuttaessani. Muut vieraat nauroivat, mutta juhlakalu oli hyvillään ja kertoi myöhemmin pupun nukkuvan hänen kanssaan.

Ennen vanhaan nallet valmistettiin kovasta ja tukevasta aineesta, sisällä oli sahanpurua tai vastaavaa. Turkki oli karhea ja käpälät kovat ja ilmekin melko totinen, mutta nykylelut ovat toista maata. Materiaali on pehmeää, ihoa hyväilevää, koukuttavan vastustamatonta, joten ei ihme, että aikuisetkin hurahtavat ja – he myös leikkivät, vaikka eivät kehtaa sitä sanoa.

Greta Garbon elämäkerran kirjoittaja Barry Paris kertoi, että vieraillessaan Garbon kotona hänen upeassa New Yorkin kodissaan, olohuoneen hienon sohvan rimssut lattiarajassa olivat sikin sokin ja sieltä pilkotti jotakin. Garbon piipahtaessa keittiössä kirjailija ei voinut vastustaa uteliaisuuttaan ja kurkisti sohvan alle. Ja mitä hän näkikään – lauman pikku peikkoja, ”trolleja”, joilla ruotsalaiset lapset leikkivät. Kirjailija otti tavakseen katsoa vierailuilla sohvan alle ja peikot olivat aina eri järjestyksessä: – Garbo ilmeisesti leikki niillä! hän kertoo kirjassaan.

Minun kodissani ovat vanhat ja uudet nallet esillä, asettelen niitä eri asentoihin ja annan hienoja nimiä. Ongelmana on nyt yksi vanha 40-50-luvun vauvanukke, jota on rakastettu liikaa. Sen paperimassasta tehty pää on kolhuilla ja maali rikki poskipäistä. En raaski heittää sitä pois eikä kukaan nykypäivän lapsi halua leikkiä niin raihnaisen nuken kanssa. Mutta meikkasin ja puin sen nätisti ja panin asumaan liinavaatekomeroon. Joskus se pääsee seurustelemaan vanhojen ja uusien teddykarhujeni kanssa. Olen varma, että ne tanssivat keskenään silloin muut nukkuvat.

Pirkko Arstila

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here