En minä nyt varsinaisesti verottajan kirjeestä ilahtunut.
Jäännösveron kohdalle oli osunut makuuni hieman turhan suuri summa. Pilkun paikkakaan ei suostunut siirtymään, vaikka numeroita kuinka tihrustin – siinä ne nyt olivat, elämäni ensimmäiset, tuntuvat veromätkyt.
Pärräsin tietysti aikani. Olisihan sille rahalle muutakin käyttöä ollut ja pakko kai sitä kesäksi suunniteltua lomaakin olisi nyt lyhentää, jotta verovelka tulisi kuitattua. Samaan aikaan tiesin kuitenkin hakea syyllistä peilistä. Jos olisin edes promillen kiinnostuneempi veroasioistani, olisin tajunnut nostaa ennakkoverojani ajoissa.
Maksoin ensimmäisen osan mätkyistäni pitkin hampain. Syletti vietävästi.
Pari viikkoa myöhemmin makasin Tyksin lasten ja nuorten kirurgisen osaston lattialla ja koetin saada unta. Pahin paniikki oli jo laantunut, mutta kävin tilannetta mielessäni läpi yhä uudelleen.
Lapsistani keskimmäinen, menevän sorttinen aktiivitenava, oli vain muutamaa tuntia aiemmin kompastunut trampoliinilta poistuessaan ja tippunut pahasti vasemman kätensä päälle.
Ensiavussa röntgenkuva osoitti värttinäluun olevan useammassa osassa kuin vielä aamulla. Oikeaa luutumissuuntaa tukemaan tarvittaisiin pitkä naula ja saimme lähetteen Tyksiin leikkaukseen. Kello näytti jo myöhäistä iltapäivää, mutta käsi luvattiin mahdollisuuksien mukaan operoida vielä samana iltana.
Käsivarsi oli pahasti kuopalla ja pojan harmi taisi olla vielä kipuakin suurempi, mutta saamamme hoito oli alusta asti ensiluokkaista. Uudenkaupungin päässä kuviin ja lääkärin vastaanotolle pääsi ripeästi, Turussa asiat hoituivat niin jouhevasti, ettei kaikkea ehtinyt edes säikähdykseltään tajuta.
Iltakahdeksalta unenpöpperöinen poika kärrättiin pinkki kipsi käsivarressaan takaisin huoneeseen. Hoitajat pitivät meidät ajan tasalla tilanteesta, toivat kipulääkettä ja iltapalaa ja levittivät patjan lattialle, jotta saisin jäädä pojan viereen yöpymään.
Aamulla, vain 21 tuntia tapahtuman jälkeen, istuimme autossa matkalla takaisin kotiin. Alle vuorokaudessa lapsi sai kaiken tarvitsemansa hoidon ilman, että kukaan kyseli meidän tulotasomme, yhteiskuntaluokkamme tai vakuutuksiemme perään.
Tiedän, etteivät asiat ole mustavalkoisia, eikä kaikki suju yhtä jouhevasti kuin meillä. Mutta siellä Tyksin lattialla maatessani muistin taas, miksi niitä veroja maksellaan.
Vaikkei mätkylasku vieläkään taskun pohjalla lämmitä, lupaan maksaa toisen osan jäännöisveroistani ilman nurinoita. Jo pelkästään yhden vuorokauden aikana saamamme hoito oli sen arvoista.
Päivi Sappinen
sisällöntuottaja