Jos omistat kiinteistön tai mökin haja-asutusalueelta, sinulla on lokakuun loppuun asti aikaa uudistaa jätevesijärjestelmäsi uuden lain vaatimalle tasolle. Uudistettu jätevesiasetus koskee ennen vuotta 2004 rakennettuja mökkejä tai omakotitaloja, jotka sijaitsevat pohjavesialueella tai enintään sadan metrin päässä rannasta. Kiinteistöillä on oltava lain perustason puhdistusvaatimusten mukainen jätevesien käsittelyjärjestelmä asennettuna marraskuun alkuun mennessä. Ja jokaisella kiinteistöllä pitäisi olla myös valmiina ns. jätevesiselvitys.
Jätevesilainsäädännön ulkopuolelle jäävät mökit ja omakotitalot, joilla on jo säädökset täyttävä jätevesijärjestelmä. Ulkopuolelle jäävät myös asuinrakennukset, jotka on liitetty viemäriverkostoon. Ulkopuolelle jäävät myös asuinrakennukset, joiden omistaja on syntynyt ennen 9.3.1943 ja joissa on kantovesi ja kuivakäymälä.
Uudessakaupungissa pelkästään lomamökkejä on yli 3 000. Ja haja-asutusalueella on paljon asuinrakennuksia, jotka on rakennettu ennen vuotta 2004. Monella asiat ovat jo kunnossa, mutta silti osalle aika uhkaa loppua kesken.
Asetuksen vaatimusten täyttäminen ei myöskään ole helppoa tai halpaa. Kallioisille saarille asennettu asetuksen vaatima jätevesijärjestelmä maksaa. Mutta kunnostettu ja turvallinen jätevesijärjestelmä tuo arkeen huolettomuutta ja mukavuutta. Lainmukaisesta jätevesijärjestelmästä on myös etua, kun kiinteistöä myydään.
Monella asiat ovat jo kunnossa, mutta silti osalle aika uhkaa loppua kesken.