Uusikaupunki on kaunis kaupunki, mutta tavoitteena on tehdä sen keskustastasta entistä eloisampi. Tähtäimessä on luoda keskustalle kokonaissuunnitelma, jonka toteuttamisen myötä alueelle luodaan yhtenäinen ilme. Viime kesänä demokatu-kokeiluilla saatiin tietoja ja kokemuksia, mikä keskustassa toimii ja mikä ei. Myös kaupunkilaisten mielipide eri kokeiluista selvisi. Erityisesti kaupunkilaiset ihastuivat mm. Rauhanpuiston valoihin ja elokuvanäytöksiin.
Se myöskin selvisi, etteivät uusikaupunkilaiset innostuneet yhden korttelin pituisesta kävelykadusta Alisellakadulla. Niinpä nyt suunnitelmissa on kehittää Alisestakadusta kävelypainotteinen katu, jossa sallitaan myös autoliikenne. Suunnitelma pitää sisällään Alistakatua aina Liljalaaksonkadulta Koulukadulle asti. Kehityssuunnitelmaan sisältyvät myös tori, Rauhapuisto ja osa Koulukatua.
Kehitystyöhön liitetään myös keskustan liikenne- ja maisemasuunnittelua. Kaupungin taloussuunnitelmassa keskustan elävöittämiseen on merkitty yhteensä 900 000 euroa, josta 100 000 euroa on tänä vuonna varattu suunnitteluun. Jos kuntapäättäjät antavat kaupungin ensi ja seuraavan vuoden talousarvioissa loput rahat hankkeelle, suunnitelmat toteutuvat.
Kaupunginlahdesta tulee valmistuessaan koko kaupungin helmi, mutta liikekeskusta kaipaa myös elävöittämistä, johon kehittämishanke pyrkii. Ensi askeleena on tänä kesänä Alisenkadun varteen tuotu lisää kukkaistutuksia, mikä piristää katukuvaa.
Jos kuntapäättäjät antavat kaupungin ensi ja seuraavan vuoden talousarvioissa loput rahat hankkeelle, suunnitelmat toteutuvat.