Kesäkuussa hukkui 20 ihmistä, kertovat Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton ennakkotiedot. Hukkumisista yhdeksän sattui uidessa ja viisi vesiliikenteessä. Vuonna 2013 on edellisen kerran ennakkotilastojen mukaan kesäkuussa hukkunut yhtä paljon ihmisiä. Tänä vuonna on tammi-kesäkuussa yhteensä ennakkotilastojen mukaan hukkunut jo 44 ihmistä.
Alkukesän aurinkoinen sää houkutteli vesien ääreen ja varovaisuus tuntuu jääneen matkasta. On muutamia asiantuntijoiden antamia hyviä neuvoja, joita seuraamalla ennaltaehkäisee onnettomuuksia. Joten käytä pelastusliivejä aina vesillä liikkuessasi ja alkoholi ei kuulu vesille. Veneestä hukkuneista yli puolet on ollut päihtyneenä. Tarkista veneesi merikelpoisuus ja että siitä löytyy oikea varustus.
Valvo lapsia erityisen tarkkaan veden äärellä. Opettele lapsen kanssa säännöt, kuinka veden äärellä tai vedessä toimitaan. Mökillä, rannan läheisyydessä voi perheen pienimmille pukea päälle pelastusliivit ja lisäksi kannattaa sopia, kuka milloinkin vastaa lasten valvonnasta.
Varmista ennen veteen hyppäämistäsi, ettei pinnan alla piile vaaraa. Arvioi oma uimataitosi realistisesti ja ui sen mukaisesti. Ui rannan suuntaisesti, jotta jalkasi ylettyvät tarvittaessa pohjaan.
Parhaillaan on meneillään lomailun sesonkiaika ja useimmat lomailijat suuntaavat veden ääreen. Vesillä ja veden ääressä ei voi olla liian varovainen.
Vuonna 2013 on edellisen kerran ennakkotilastojen mukaan kesäkuussa hukkunut yhtä paljon ihmisiä.