Moni meistä UU:n ja Korihaiden kasvateista on saanut ensikosketuksensa kuntosaliin Pohitullin melkeinpä legendaarisessa väestönsuojassa. Jo 1990-luvun taitteessakin vanhoiksi käyneillä, mutta asiansa ajaneilla välineillä tutustuttiin Heikki Walan opastuksessa voimaharjoitteluun ja raudantuoksuun. Hikisiä muistoja on myös bunkkerin kuminauhoista, joilla koripalloilija jos toinenkin on rakentanut pohjakuntoaan.
Kun oikein repäistiin, saatettiin käydä jopa uimahallin maksullisella salilla. Aktiivisinta oma puntillakäyntini oli oikeiden palkkatulojen alettua. Varsinaista luksuselämää vietettiin Urheilukeskuksen tiloissa – terveiset silloiselle salikaverille, Captain-Jäspilälle.
Lohjalle muutettuani jäi säännöllinen liikunta, vaikka en olisi paria vuotta aiemmin voinut ikinä niin kuvitella. Pikkuhiljaa olen saanut itseäni niskasta kiinni ja kuukausimaksua paikalliselle salillekin olen maksanut vuosikymmenen ajan. Käynytkin olen, vähintään muutaman kerran vuodessa – enkä läheskään aina pelkästään saunassa.
Salilla näkee monenlaista ja monenlaisia ihmisiä. Nuoria, vanhoja, selvästi harjoittelun alussa olevia ja jo vuosikymmeniä treenanneita. Hyvä niin. Yhtä monenlaista tyyliä näkee treenitavoissa ja treenikamoissa.
Varsinaiset mörssärit tulevat paikalle salihousuissa ja huppareissaan, jääkiekkokassin kokoinen laukku kainalossaan. Sinne luulisi nostovyön, magnesium-palan ja vetoremmien mahtuvan. Nuoret naiset ilmestyvät salille meikattuina tiukoissa trikoissaan ja muodikkaissa topeissaan. Kokonaisuus on tarkkaan mietitty, hyvältä pitää näyttää. Osa treenaa tosissaan, joku istuskelee kännykkä kourassa reisilaitteessa, tekee pari toistoa ja näpyttelee taas älylaitettaan.
Yhtenä iltana noin kello 23.30 tehdessäni salilla viimeisiä sarjoja, saapui 15 vuotta nuorempi kaveri ja alkoi vimmatusti repiä soutulaitteessa. Lähdin saunaan, ja sieltä tullessani sama kaveri oli jo pukuhuoneessa ja veti hikisenä tiukat pillifarkut jalkaansa.
Kerran istuin treenin jälkeen yksin saunassa, kun sinne tuli toinen mies. Kaveri tervehti, istui lauteille lootusasentoon, laittoi napit korviinsa ja alkoi kuunnella kännykästään ilmeisesti jotain rentoutusmusiikkia. Nyt olen nähnyt kaiken, ajattelin.
Itse käyn salilla pysyäkseni jonkinlaisessa kunnossa ja välttääkseni farkunvyötärön tuumakoon kasvua. En ole koskaan treenannut kehonrakennus- tai voimannostomielessä, ennemminkin tukeakseni esimerkiksi koripallon peluuta. Olen kai sellainen wanna be -urheilija. En urheilija, mutta haaveilen olevani. Liikkeeni salilla ovat niitä, joita opeteltiin koriksen parissa jo kohta 30 vuotta sitten. Tosin, valitettavan usein jää jalkakyykyt ja muut haasteellisemmat vähemmälle.
Entä se pukeutuminen? Nuorena miehenä ihmettelin keski-ikäisiä ihmisiä 20 vuotta vanhoissa verkkareissaan. Miksette hanki uusia? Nyt olen siellä salilla itse keski-ikäinen mies 25 vuotta vanhoissa koriskamoissani.
Jokainen tablaa tyylillään ja treenaa tavallaan. Pääasia, ettei jää sohvanpohjalle. Nykyään mietinkin urheilua enemmän oman terveyden kannalta. Jos liikun säännöllisesti nyt, uskon pääseväni liikkeelle myös 20 vuoden kuluttua.
Marko Pitkäranta
uusikaupunkilainen Lohjalla