Suomen villit torakat

0
Harmittomalla metsätorakalla on eturuumistaan peittävässä kilvessä kultareunainen laikku. Haitallisella saksantorakalla sen paikalla olisi kaksi juovaa. Kuva: Maija Karala

Maija Karala

Olohuoneen matolla kipitti pieni, vikkelä hyönteinen. Kas, torakka! Nopea silmäys osoitti, että tämä ei ollut karkulainen argentiinantorakkafarmista, jota pidän liskoni ruokintaa varten.

Tunnistin sen metsätorakaksi, toiseksi Suomen kahdesta luonnonvaraisesta torakkalajista. Kun unohtaa torakoiden maineen, se on oikeastaan aika viehättävä otus.

Mainetta on kieltämättä vaikea unohtaa, ovathan torakat saavuttaneet aseman suorastaan saastaisuuden symboleina. Isokokoiset, vikkelät ja piikikkäät torakat viihtyvät viemäreissä ja kömpivät öisin esiin popsiakseen suihinsa melkein mitä tahansa keittiöön unohtunutta.

Suomessa sisätilojen torakat ovat aika harvinaisia, mutta joskus niitäkin tavataan. Yleisin on pienehkö saksantorakka eli russakka. Muita tuttavuuksia ovat ruotsintorakka, amerikantorakka, australiantorakka ja ranskantorakka.

Torakkalajien nimet viittaavat monilla eri kielillä kaukaisiin maihin. On helppo päätellä, että torakoiden on aina katsottu tulevan jostain muualta, vieroksuttujen ulkomaalaisten mukana.

Nimillä on vain vähän tekemistä kunkin torakkalajin oikean alkuperän kanssa. Saman ilmiön voi nähdä siinä, että kotoinen isorottamme on edelleen englanniksi nimeltään ”norjanrotta”.

Kun isorotta 1700-luvulla ilmestyi Euroopan satamiin, siitä syytettiin norjalaisia merimiehiä, vaikka lajin alkuperän nykyään tiedetään olevan Itä-Aasiassa.

Sen sijaan metsätorakka ja lapintorakka, kaksi lähisukuista ja samannäköistä lajia, eivät ole kotoisin lähimetsää kauempaa. Molemmat ovat Suomessa yleisiä metsien ja niittyjen eläimiä, jotka ravinnokseen mutustelevat enimmäkseen lahoavaa kasviainesta.

Melko usein torakoita päätyy vahingossa sisälle. Koiraat voivat öisillä lentomatkoillaan hämääntyä keinovalosta, siivettömät naaraat ja nuoret eksyä vaikkapa koiran turkkiin. Vaikka sisältä löytyisi torakka, ei siis ole välittömästi syytä paniikkiin.

Helpoin tapa tunnistaa yleiset torakat toisistaan on katsoa torakan niskaa peittävän ison kilven kuviointia. Haitallisella saksantorakalla on siinä kaksi tummaa laikkua tai juovaa. Metsätorakalla on yksi laikku, jota ympäröi kullanruskea reunus, ja lapintorakalla kilpi on kauttaaltaan ruskea.

Matolla vilistänyt metsätorakkanuorukainen pääsi valokuvauksen jälkeen jatkamaan elämäänsä ulkosalle.

Vaikka sisältä löytyisi torakka, ei ole välittömästi syytä paniikkiin.

Juttu löytyy kokonaisuudessaan myös 18.7.2019 julkaistusta lehdestä

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here