Uusikaupunki on onnekas kaupunki, sillä meillä on täällä kesäisin kolme toria. Tori on julkinen aukio, joita on erityisesti kaupungeissa ja muissa asutuskeskuksissa. Se voi olla suunniteltu torikauppaa tai muuta käyttötarkoitusta varten, on yksi määritelmä. Toinen määritelmä on, että se tuo eloa ja elämää ympäristöönsä. Siellä voi tehdä ostoksia, seurata tapahtumia, tavata ja jutella tuttujen kanssa, nauttia kahvia…
Uudessakaupungissa on näin kesällä kolme toria. Kaupungin keskustassa on tori, jonne kesälauantaisin ohjelmalliset Tul torille-tapahtumat keräävät niin kaupunkilaiset, mökkiläiset kuin matkailijat. Arkipäivinäkin torilta löytyy mm. tuoreet vihannekset ja juurekset.
Keskiviikkoisin kesäisin on Pakkahuoneen rannassa ohjelmalliset iltatorit. Ne ovat erittäin suosittuja, niin tällä viikollakin, kun juhlittiin mansikkaa. Iltatorilla voi tehdä monenlaisia ostoksia pikkurahalla tai vähän isommalla. Monen kaksikymmentä- kolmekymmentä vuotiaan uusikaupunkilaisen lapsuusmuistoihin kuuluu istuminen viltillä rantakivetyksellä vanhoja lelujaan ja kirjojaan kaupaten.
Uusin tulokas toreissa on viime vuonna aloittanut Männäisten tori Kalannissa. Se on erinomainen, piristävä ja kannatettava hanke. Paikka on tehty toriksi ja luotu myyntipöydille, pöydiltä toiselle kulkeville ihmisille ja taustalla kuuluvalle musiikille. Perjantainen toritapahtuma houkuttelee paikalle kalantilaisten lisäksi tulijoita myös kauempaa.
Tavataan siis torilla.