Jokin aika sitten vastaani tuli joukko innokkaita nuoria, jotka olivat ottaneet asiakseen vaikuttaa Uudenkaupungin nuorten elämään. Tämä kohtaaminen sai minut ajattelemaan, miten harvinaista onkaan, että nuoret oma-aloitteisesti vaikuttavat itseään koskeviin asioihin. Useammin kuulee vain valitusta siitä, miten huonosti asiat ovat, mutta jokainenhan osaa valittaa – harva uskaltaa oikeasti toimia.
Nuorten maailmassa on varmasti aina ollut jonkinnäköistä ryhmäpainetta ja yhteenkuulumattomuuden pelkoa. Nykyään näihin inhottaviin ilmiöihin törmää luultavasti vielä useammin, sillä teknologialla hyödyistään huolimatta on myös niitä haittoja. Oli kuitenkin hienoa huomata, miten tapaamani nuoret vähät välittivät siitä, mitä muut ajattelivat. Heidän mielestään asia oli tärkeä, joten nuoret päättivät tehdä sille jotakin. Tämä on asenne, jota minä kunnioitan todella paljon. Toimeen tarttuminen kun tunnetusti edistää asioita tehokkaammin kuin valittaminen.
Toivon myös, että kaupunkimme kannustaisi näitä rohkeita nuoria. On tärkeää tuntea tulevansa kuulluksi. Oman kokemukseni pohjalta tiedän, että kaupunkimme päättäjät ovat paikkansa ansainneet ja pyrkivät mahdollisuuksien mukaan toteuttamaan nuorten toiveita. Mahdollisuus vaikuttaa siis todella on! Toivottavasti kukaan tässä kaupungissa ei ole päätynyt valittamaan sen vuoksi, että on kokenut mahdollisuudet vaikuttamiseen huonoiksi. Sen kun vaan rohkeasti annat äänesi kuulua. Sinua kyllä kuunnellaan!
Itsekin pari vuotta sitten totesin, että joillekin asioille vain pitää saada lisää näkyvyyttä. Tämän ajatuksen vuoksi minulla on tänäpäivänä työ, iso kasa kultaisia muistoja, motivaatiota sekä niin monta ihanaa ihmistä elämässäni, jotka eivät tielleni olisi ilman tuota ajatusta sattuneet. Olen huomannut, miten tärkeää on tulla kuulluksi, ja miten se tuntuu jopa itsestäänselvyydeltä. Meillä suomalaisilla on todella upea etuoikeus, jota sananvapaudeksikin kutsutaan. Tätä monelle muulle tällä maapallolla ei ole annettu. Minusta olisi niin hienoa, jos me tekisimme sillä jotain hyvää, jotta ne, joilla etuoikeutta ei vielä ole, sen saisivat. Uskon, että mikään ei ole mahdotonta, joten tartu toimeen ja tavoittele sitä, mikä sinulle on tärkeää.
Nuoret, me olemme se sukupolvi, josta moni muutos on kiinni. Me olemme hyvää vauhtia rakentamassa tulevaisuuden Suomea ja maailmaa. On siis todella tärkeää, että juuri me tiedämme, mikä merkitys yhdellä toimeen tarttuvalla ihmisellä on. Yksi ihminen saattaa kuulostaa mitättömältä, mutta mitä jos tämän yhden ihmisen ääni ja ajatukset saavat taakseen suuren joukon muita?
Jasmin Jussila
lukiolainen