
Valmet Automotive rakentaa Uudenkaupungin autotehtaan kokoonpano-osastolle lisälinjan, joka nopeuttaa tuotantoa ja lisää joustavuutta. Elokuun aikana käyttöön tuleva lisälinja sijoittuu kokoonpanon alkupäähän. Kokoonpanon laajennus tuo tämän vuoden aikana autotehtaalle noin 50 uutta työpaikkaa.
Valmet Automotive on viime vuosina nostanut Uudenkaupungin autotehtaan valmistusmääriä nopeaan tahtiin, ja viime vuonna yritys toimitti ensimmäisen kerran historiassaan asiakkaalle yli 100 000 autoa. Alkuvuoden tuotantolukujen perusteella arvioidaan, että kyseinen ennätys ylitetään tänä vuonna.
Tuotantomäärien kasvun johdosta Uudenkaupungin autotehtaan tuotantolinjoja ja prosesseja kehitetään jatkuvasti. Tänä vuonna kokoonpanon muutostyöt ovat aiempia vuosia laajempia.
Valmet Automotive on jo aiemmin ilmoittanut rekrytointitarpeesta tälle vuodelle. Uudenkaupungin autotehtaalle tullaan loppuvuoden aikana palkkaamaan vielä noin 400 henkilöä tuotannon eri tehtäviin.
– Uudenkaupungin autotehdas valmistautuu jatkuvasti tulevaisuuden haasteisiin. Kokoonpanon lisälinja on osoitus valmistusmenetelmiin liittyvästä kehitystyöstämme sekä toimintamme lisääntyvästä joustavuudesta, kertoo Valmet Automotiven valmistusliiketoiminnan johtaja Pasi Rannus.